|
18.11.07 13:47
Team Componenta - Lappeenrannan NMKY 77 – 86
Team Componenta ei saanut palkintoa hienosta taistelustaan, vaan rutinoitunut Lappeenrannan NMKY vei sarjapisteet tuloksella 77-86. Eränumerot olivat 17–29, 19–24, 23–17, 18–16
LrNMKY näytti menevän menojaan heti alussa, kun sen johto oli ensimmäisen puoliajan jälkeen jo 17 pistettä. Team Componenta löysi kuitenkin puoliajalla keinot ja asenteen, jolla se pystyi tosissaan haastamaan nimivahvan vierasjoukkueen.
Ennakossani arvelin, että Team Componentalla olisi mahdollisuuksia vain, jos pelintekijät onnistuvat tehtävässään kiitettävästi. Puolustuspeli oli tällä kertaa parempaa kuin aikoihin, joten hieman vähempikin olisi riittänyt, mutta tällä kertaa pelinjohto jäi yksistään Jarkko Kyllösen (6 koriin johtanutta syöttöä) harteille.
Kyllönen onnistui tehtävässään hyvin, mutta Rogersista ei ollut kuin haittaa joukkueen suoritukselle. Rogersin pelaamien minuuttien aikana joukkue hävisi 11 pistettä ja kun lopullinen ero oli yhdeksän, voidaan punnita yhden peruskiven murenemisen vaikutus.
Rogersin kaksi viimeistä peliesitystä ovat olleet jotakin sellaista, mitä on nähty muutamia kertoja ensi pakkasten halvaannuttamilta jenkeiltä menneiltä vuosilta. Taidot eivät häviä hetkessä, joten ratkaisua on haettava mentaaliselta puolelta.
Ottelun alussa Team Componenta jäi hieman jyrän alle, mutta Connor Gracen vahvat otteet pitivät joukkueen taistelussa mukana. Myös Jussi Eskola osui hienosti saadessaan vähänkään tilaa ja vaikka pistesaldo jäi hieman edellisestä pelistä, joutui Namika käyttämään ylimääräistä energiaa Eskolan vartiointiin, joka tietysti auttoi hieman muita.
Nick Wallery aloitti jotenkin ”jäykin jaloin”, mutta vertyi toisella puolikkaalla hienoon taisteluun ja jätti lopulta Adrian Hennigin kakkoseksi korinalusväännössä. Wallery viimeisteli ottelun korkeimman pistemäärän (28) ja teki monet koreistaan Hennigin puolustusta vastaan.
Päätöserässä Wallery nosti Team Componentan mukaan voittotaisteluun seitsemällä peräkkäisellä pisteellään kaventamalla vierasjohdon alle henkisesti tärkeän kymmenen pisteen rajan. Kun Grace vapautti puolustuslevypallon jälkeen Syrjälän vapaaseen lay-uppiin, joka tuotti 2+1 pistettä, syttyi katsomoon huima kannustus.
Kyllönen ja Syrjälä pakottivat Riihelän pallonmenetykseen ja Wallery kavensi eron neljään pisteeseen, kun otteluaikaa oli vielä tasan kolme minuuttia.
Ottelun ratkaisuksi muodostui Juha Stenin väkevä ajo (2+1 pistettä) kotijoukkueen puolustusvirheen seurauksena. Sten pääsi korille asti, vaikka puolustuksella oli ollut mahdollisuus pysäyttää ajo uhraamalla virhe. Epävarmasti vapaaheittonsa heittänyt Sten olisi ollut viivalla vähemmän tuhoisa, kuin päästyään korille (76-83).
Jatkossa Componenta sortui vielä kolmeen pallonmenetykseen pyrkiessään väkisin korille ja vieraat pääsivät hieman kaunistelemaan numeroita.
Kyllösen ja Walleryn lisäksi Team Componentan onnistujia olivat Grace, Eskola sekä Sami Syrjälä, joka oli jälleen puolustuspäässä mies paikallaan.
Pisteet ja levyrit: Wallery 29/9, Eskola 17/3, Grace 13/10, Nissinen 9/1, Syrjälä 7/3, Kyllönen 3/4/6syöttöä.
|