|
09.11.07 12:28
Ennakko ToPo – Team Componenta
Ottelun lähtökohdat ovat paljolti riippuvaiset siitä, millaisen kokoonpanon joukkueet saavat kentälle. ToPo joutui pelaamaan Kotkassa vain seitsemällä pelaajalla, eikä Componentallakaan ollut maanantain tv-pelissä kuin kahdeksan ukkoa kentällä.
ToPolla on laaja ja erittäin laadukas pelaajamateriaali, mutta loukkaantumiset ovat sotkeneet kokoonpanoa paljon. Joukkueessa on loukkaantumisen takia neljä ulkomaalaispelaajaa, joista keskiviikkona pelikuntoisina olivat Cubela, Conner ja Fields.
Team Componentan rivejä ovat harventaneet Vanttajan ja Syrjälän loukkaantumiset ja maanantaina Tolvanen joutui jättämään leikin kesken polveen tulleen vamman takia. Mikäli Tolvanen ei pysty pelaamaan huomenna, joutuu Componenta tuleen todella kapealla rotaatiolla.
ToPo on joukkueena selvästi kookkaampi kuin Componenta, vaikka Conor Gracen mukaan tulo tuo kovuutta TC:n korinaluspeliin. Lähtötilanteessa Gracen painikaveriksi voisi tulla Iiro Tenngren, jonka heikkoudeksi voisi laskea virheherkkyyden. Tenngren on vihelletty yhdeksässä pelissä kolme kertaa ulos ja kolmesti peliaikaa on rajoittanut neljä virhettä.
Toinen korinalustojen taistelupari on vähintään yhtä mielenkiintoinen. Järkälemäinen Jerald Fields on todella hyvä koripalloilija, mutta Nick Walleryn monipuolisuus tarjoaa hänelle varmasti hyvän haasteen. Kumpikin miehistä pystyy ratkaisemaan hyökkäyspelissä kauempaa ja molemmilla on loistava pelisilmä levypallopelissä. Fields on ehkä hieman vahvempi, mutta Walleryn ponnistus on räjähtävämpi ja sen myötä ulottuvuus suurempi.
Jarno Nissisellä on voimaa pysäyttää Timo Heinonen tai Elias Kajander, mutta takamiesten kanssa match-up ongelmia on tiedossa. Kummallekin joukkueelle.
ToPon takamieskaksikko olisi edellisen pelin perusteella Ivan Cubela-Josh Gonner ja Team Componentan puolestaan Jerome Rogers-Jussi Eskola. Pari Cubela (201cm) Rogers (178cm) antaisi aseet hyökkääjälle kumpaankin suuntaan, joten ratkaisua on kummankin haettava koko viisikon tekemisistä.
Oman mielenkiintoisen pointin kohtaamiseen tuo se, että Team Componentan valmentaja Eero Nikkarinen tuli ToPon farmijoukkueen RU:n sekä ToPon A-nuorten valmentajan tehtävistä. Kun Team Componentan uusista pelaajista peräti kolme (Eskola, Kyllönen, Lehtonen) ovat kantaneet aiemmin tähtipaitaa, syntyy otteluun vääjäämättä ylimääräistä latausta.
ToPo on osoittanut olevansa voittava joukkue, kun se on hakenut vieraskentiltä taisteluvoittoja, jossa lopullinen ratkaisu on syntynyt kaksi kertaa jatkoajalla ja pari muuta kertaa vain muutaman pisteen erolla.
Team Componenta on saavuttanut kolme peräkkäistä voittoa, mutta rehellisyyden nimissä on todettava, että vastus noissa otteluissa on ollut B-ryhmää Topoon verrattuna.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö Team Componenta voisi taistella voitosta myös Kisahallissa. Se edellyttää kuitenkin, että pelaajat pystyvät harppaamaan yhden askelman ylös alkusyksyn suoritustasosta.
|