|
Korisliigan finaali sarjan kahden huonoimman joukkueen kesken alkaa huomenna lauantaina, kun Team Componenta kannattajineen matkustaa Kauhajoelle. Onko kyseessä kerrasta poikki finaali vai paras kolmesta, riippuu lauantain ottelun tuloksesta. Team Componenta ohitti sarjataulukossa Kauhajoen, joten Karhu on pakkovoiton edessä lauantaina. Voittaessaan Team Componenta pääsisi karsimaan sarjapaikasta divarin kakkosen Lapuan Korikobrien kanssa. Karhun voittaessa jumbofinaalista tulisi kolmen ottelun mittainen, kun joukkueet pelaisivat kaksiosaisen ylimääräisen karsinnan tulevana tiistaina Karkkilassa ja torstaina Kauhajoella. Kauhajoki taisteli hienosti keskiviikkona Kouvolassa. Hudsonin loukkaannuttua ottelun alkupuolella joutui Karhu pelaamaan kuudella miehellä, mutta pakotti sarjavoitosta taistelevat Kouvot pelaamaan täysillä loppuun saakka ennen kuin kahden pisteen kotivoitto varmistui. Seitsemän tikkiä huuleensa saanut Hudson on varmaankin pelikuntoinen jo lauantaina ja Karhu saattaa saada lisää täydennystä riveihinsä, jos flunssasta kärsineet Teppo ja Loukko palaavat kentälle. Karhulla on vahvuudessaan neljä amerikkalaispelaajaa, mutta viimeksi 23.2. pelannut Mario Porter lienee sivussa ottelusta. Samoin nivusvammasta kärsivän Toni Raiskin kausi saattaa olla kokonaan ohi. Team Componentan ykköshuoli on kuitenkin Eric Washington, joka on huippukunnossa. Kouvolassa miehen tilastolukemat olivat 27/18 ja Team Componenta joutuu miettimään tarkasti puolustustaktiikkaansa Washingtonia varten. Karhun kotimaisista pelaajista Heikki Saaristo on tehnyt varsin vaikuttavat pistelukemat kahdessa viimeisessä pelissä. Saaristo pystyy upottamaan kolmen pisteen heittonsa suoraan vauhdista ja asettaa siten kovan haasteen Componentan puolustajille. Saaristo on lisäksi tarkka vapaaheittoviivalta, joten häntä ei kannata rikkoa. Darryl Hudson on ollut näkyvässä roolissa silloin, kun Karhu on voittanut Team Componentan. Toisessa kohtaamisessa Hudson mätti peräti 35 pistettä ja teki kolmannessakin pelissä 27 pistettä ja avitti joukkueensa selvään vierasvoittoon. Jari Vanttaja oli vahvassa vireessä keskiviikkona, mutta saa tällä kertaa hieman vahvemman vastustajan Olli Ahvenniemen muodossa. Molemmat ovat nostaneen tasoaan juuri ennen kauden päätöstä ja tämä pari tai sen voittaja voi olla ratkaisevassa roolissa voittoa ajatellen. Team Componenta peluutti keskiviikkona Clifton Jonesia paikalla, jota Nick Wallery on hallinnut koko kauden. Veto ei ainakaan heikentänyt joukkueen panosta ja oletettavaa on, että joukkue jatkaa samassa kokoonpanossa kuin voittopelissä KTP:ta vastaan. Chris Hester ja Nigel Moore olivat joukkueen ”dynamic duo”, jonka varaan joukkueen on helppo rakentaa. Yksi ottelun ennakolta mielenkiintoisista yksityiskohdista on Washingtonin ja Mooren keskinäinen kamppailu. Moore on erinomainen puolustaja ja ennemmin tai myöhemmin Team Componentan valmentaja Toni Bevanda pistää Mooren jarruttelemaan Washingtonin menona. Jos toinen tästä parista jää kymmenen pistettä omasta tasostaan, kääntää se kuppia vastustajan suuntaan merkittävästi. Ottelussa on paljon panosta ja yleensä tämä alentaa suoraan osumatarkkuutta yliyrittämisen seurauksena. Levypallopeli on siksi keskeinen menestystekijä. Karhun isot miehet veivät Kouvojen puolustukselta peräti 17 hyökkäyspään levypalloa, eikä Team Componentalla ole varaa antaa tällaista etua. Team Componenta sai keskiviikon otteluun takaisin flunssasta kärsineitä takamiehiään ja tällä oli ratkaiseva panos hyvää puolustamiseen perustuneessa voitossa. Voittaessaan Karhu on heittänyt paljon kaukoheittoja ja niiden estämisessä tarvitaan hyvän yhteispelin lisäksi nopeita jalkoja. Oman mausteensa soppaan antaa Kauhajoen yhteiskoulun ahdas sali, joka täyttyy varmasti ääriään myöten lauantaina. Karkkilasta on lähdössä täyteen buukattu fanibussi, joten kannustusta riittää molemmille joukkueille. Toivottavasti jumbofinaali runkosarjan päätteeksi saa arvoisensa lopun urheilullisen ja jännittävän ottelun muodossa.
|
|||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
![]() |
||||||||||||||||
|
||||||||||||||||