
Salon Vilpas Vikings käänsi odotetun tiukan kamppailun omakseen viimeisen viiden peliminuutin aikana. Siihen asti Componenta pystyi aina kuittaamaan Vilppaan pienen johdon, mutta ratkaisuhetkellä hyvin rakennetuista heittopaikoista ei saatu enää palloa koriin. Vilppaan pelin tukipylväät olivat takamiesjenkki McDonald sekä laidalta hyvin ajanut Tuukka Kotti. Karkkilan pistenikkari oli Bryant Feggins. Ottelun kaksi ensimmäistä jaksoa mentiin tasatahtiin ja varsinkin alussa korisukka soi iloisesti, 10 minuutin pelin jälkeen tilanne oli 30-30. Puoliajalla oltiin edeleen tasatilanteessa 49-49 ja kummallakin joukkueella oli voitonavaimet käsissään. Kolmannen kymmenminuuttisen aikana Vilpas repi muutaman pisteen etumatkan, mutta Componenta tuli vielä ohi ja johti parhaimmilaan kolme pistettä. Lopussa Vilpas lähinnä Kotin ja piristyneen Coleyn avulla väänsivät väkisin voittokorit. Componenta luotti Fegginsin ja yllästyskorttina kentälle vedettyyn Järvenpään heittoon, mutta kumpikaan ei onnistunut. Pelin viime minuuteilla Coley repi pari hyökkäyspään levyriä karkkilalaisten käsistä, ja loppukiri jäi vierailta ottamatta. Vilpas hallitsi ilmatilaa
vieden levypallot 38 - 24. Kummankin joukkueen runkomiehet pelasivat paljon. Feggins oli kentällä täydet 40 minuuttia, Andy Heinonen 37 ja Tommi Nordberg 36, Vilppaasta McDonald 40, Kotti ja Coley 37 minuuttia. Componenta olisi selkeästi kaivannut Fegginsin ja antibioottikuurilla olevan Heinosen tuuraajaa, mutta sellaista ei penkiltä löytynyt. Componentalle voidaan antaa arvosana hyvä-miinus koko ottelusta, voittokin oli lähellä. Fegginsin 35 pinnaa on kova suoritus, hyvin onnistuivat myös Pasi Heinonen (15) ja vain 17 minuuttia kentällä touhunnut Vasili Kulakov (10/5). Vilppaan kaikki kaikessa oli John Mcdonald (27/4/7s), Kotti (18/11) ja Coley (18/15) säestivät hyvin. Myös Jarno Nikulan tykki puhui totutusti (13).Hieman sairastellut Praznovsky oli tavallista vaisumpi (8/4). Ottelun tuomarityöskentely jätti varmasti molemmille joukkueille paljonkin hämmästeltävää. Vasili Kulakov puolusti Praznovskya ja Coleyta hyvin, mutta jostain kumman syystä pilli soi virheen merkiksi. Tuomaripari näytti ajattelevan, että "ryssä on ryssä, vaikka oikein puolustais". Kentällä vietetetyn 17 minuutin aikana Kulakov pelasi hyvin ja sujautti sukkaan kaksi kolmostakin. Toinen merkillinen tuomarikohtaus oli Fegginsille vihelletty teknillinen virhe. McDonald rikkoi rankasti korilla ajanutta Fegginsia ja kaikki odottivat tuomariparin viheltävän epäurheilijamaisen virheen. Feggins kääntyi McDonaldia kohti ja pelikaverit pitivät tilanteen aisoissa pitämällä miehet parin metrin päässä toisistaan. Ja tuomio: McDonaldille virhe ja Fegginsille teknillinne "machoilusta", kuten tuomarit ratkaisuaan perustelivat. Oliko sitten niin, että Fegginsin laaja rintakehä antoi machomman vaikutelman kuin McDonaldin hoikempi varsi. Jatkopeleihin Componenta kaipaa edelleen puolustuksen tiivistymistä vaikka paljon hyvää jo löytyikin. Vaihtopenkiltä pitäisi myös löytyä enemmän tuuraajia, nyt viisikko pelaa itsensä loppuun ennen täyttä aikaa. Apua lieneekin tulossa, sillä tiedot kertovat, että liettualaissentteri Gintaras Serksnas jo sovittelee tossuja pitkiin koipiinsa. Liettuassa hyvin harjoittelun makuun päässeen miehen odotetaan saapuvan Karkkilaan parin viikon sisällä. Componenta: P. Heinonen 15/ 0, Lill 2/3s, A. Heinonen 12/5, Nordberg 11/2/2s, Feggins 35/11, Kulakov 10/5 Vilpas: McDonald 27/4/7s, Praznovsky 8/4, Coley 18/15, Kotti 18/11, Iltanen 6/1, Nikula 13/3. |