6.12  Vilpas, Salo – Team Componenta 79-58 (38-25)

Salohalli jäi edelleen Karkkilalaisilta valloittamatta. Itse asiassa se ei ollut edes kovin lähelläkään. Componentan kannattajajoukko repesi kyllä jo parin sekunnin pelin jälkeen suosionosoituksiin, kun Mika Mikkola tarjoili Vasili Kulakoville hienon syötön nopean hyökkäyksen päätteeksi. Ilon aiheet jäivät kuitenkin vähiin, sillä parin epäonnistuneen yrityksen jälkeen Mikko Arosilta tempaisi kolmosen pohjaan ja sitten korinteosta vastasikin lähinnä Vilpas, joka vei ensimmäisen erän 19-9.

Kahden ensimmäisen erän aikana Vilpas pelasi ahkerasti palloa sisään Praznovskylle, jonka Kulakov onnistui kuitenkin hyvin peittämään ja heitot putoilivat ohi. Ohiheitoille ei vain löytynyt mustapaidoista ottajaa. Componenta HÄVISI omassa päässään levypallot 19-22. Yleensä se oli William Coley, joka ehti ensimmäisenä irtopalloon ja sai nostettua muutamia helppoja koreja. Bryant Fegginsin ja Kulakovin päivä oli tässä suhteessa perin aneeminen ja varsinkin ensimmäisellä puoliskolla Componentan levypallopelaaminen oli surkeaa.

Vain toisessa erässä Componenta onnistui hetken aikaa omissa ratkaisuissaan totutulla tavalla ja kuroi Vilppaan etumatkan kolmeen. Vaikka korinteko oli myös Vilppaalle vaikeaa, se pystyi aikalisänsä jälkeen korintekoon ja kasvatti kohta eron uudelleen kymmeneen pisteeseen. Tauolla tilanne ei vielä ollut numeroiden valossa täysin toivoton 38-25.

Noita levypalloja lukuun ottamatta Componenta pelasi oman puolustuspelinsä kohtuullisen hyvin, sillä Vilppaan ennen taukoa tekemät 38 pistettä eivät olisi olleet sinänsä liikaa, mutta omassa hyökkäyspelissä oli totaalinen kipsi. Heittopaikkoja löytyi kyllä varsin hyvin Vilppaan puolustuksen keskellä, mutta ne roiskaisut! 

Componenta pyrki myös nopeaan peliin, mutta niissäkin tarkkuus oli hieman pielessä. Varmalta näyttäneet harppuunahyökkäykset onnistuttiin tuhrimaan joko syöttämällä avaussyöttö liian pitkänä yli päädystä tai hakemalla ratkaisua liian ahneesti yhdellä syötöllä, kun olisi päästy iskemään nopea kori kahdella.

Kolmannessa erässä Vilppaan hyökkäys pyöri parhaimmillaan ja vaikka Componentakin sai kasaan 18 pistettä, tuli eroa kuusi pinnaa lisää. Tuukka Kotti heitti ainoan onnistuneen kolmosensa ja käveli pari kertaa näyttävästi läpi Componentan puolustuksen. Kotti (20/14) tuhnasi kyllä 17 pelitilanneheitostaan peräti 11 ohi renkaan, mutta palkintoraadin hän silti onnistui hellyttämään.

Componenta haki vaihdoilla tehoa peliinsä, mutta onnistujaa ei löytynyt. Ainoastaan Antti Heinonen, joka palkittiin Componentan parhaana sai vähintään puolet heitoistaan sisään. Pasi 3/13, Tommi 2/9, Bryant 5/14 ja Vasili 6/14 jäivät kauas hyvästä.

Ei Vilpaskaan voi röyhistellä heittotarkkuudellaan, mutta se sai hyökkäyslevypallojen ansiosta (Componentalla oli vähemmän pallon menetyksiä) 10 heittoyritystä enemmän. 

Heittoprosentit Componenta/Vilpas: 1p 55% / 90% 2p 39% / 43% 3p 20% / 32%

Viimeiseen erään lähdettiin Componentan 19 pisteen tappioasemasta (62-43). Erän merkittävin tapahtuma oli Salohallin valojen sammuminen ajassa 35.59. Valojen korjaaminen (kai sulakkeet) ja uudelleen sytyttäminen keskeytti pelin noin 10 minuutiksi.  Piste-ero pysyi 18-25 pisteessä ja Vilpas pystyi pitämään johtonsa lopulta varsin helposti molempien peluuttaessa penkiltä aloittaneita miehiään.

Pisteet ja levypallot: Antti Heinonen 15/0, Vasili Kulakov 14/7, Bryant Feggins 11/7, Pasi Heinonen 6/2, Tommi Nordberg 5/6, Mika Mikkola 3/5 syöttöä, Peter Järvenpää 2/1, Bruno Lill 2/1.

[etusivu]  [pelaajat] [uutiset] [tilastot] [ottelut 00-01] [linkit] [fan club] [yhteistyössä]