Team Componenta jätti kannattajansa alakuloisiin joulutunnelmiin, kun Äänekosken Huima vei tasaisen pelin lopulta kolmen pisteen erolla. Componenta johti ottelua vielä numeroin 72-68 nelisen minuuttia ennen loppua. Siitä eteenpäin seuraavat 6 pistettä tehtiin vapaaheittoviivalta ja heittäjänä oli joka kerta Huiman pelaaja. Samaan
aikaan Componenta onnistui saamaan vain yhden heittoyrityksen, joka
lipsahti ohi. Toisella kerralla Huiman prässi onnistui ajamaan Mika
Mikkolan pulaan ja Paanala nappasi hätäsyötön ja kerran pallo sählättiin
yli sivusta. Componenta pelasi vielä pari kaunista hyökkäystä ja nousi tasoihin 78-78. Vasili Kulakovin viides virhe muutaman minuutti ennen päätöstä antoi Huimalle tilaa korin alle ja sen joukkue käytti hyväkseen. Vapaaheittoviivalta syntyi myös ”voittopiste”, kun Rantaniva onnistui toisessa vapaaheitossaan. Componentalle jäi hyvin aikaa vastahyökkäykseen ja kun sekunteja oltiin käytetty sopivan lähelle, puskettiin kohti koria. Mika Mikkola tuli sisällä päätyviivaa ja katsomoon näytti jo, että tuosta syntyy voittokori. Yllättäen Mika syötti korin eteen leikanneelle Fegginsille tai Pasi Heinoselle, joka oli aivan vieressä, mutta Huiman puolustus onnistui ilmeisesti hipaisemaan ja pallo karkasi Fegginsin käsien kautta ulos päätyrajalta. Componenta rikkoi vielä Ilmosta, joka kasvatti onnistuneilla vapaaheitoilla eron lopullisiin lukemiin. Kelloon jäin pari sekuntia ja päätyrajalta pallo saatiin pelattua Pasille, joka oli laidalla vain parin metrin päässä kolmen pisteen viivasta. Paikka ei ollut aivan mahdoton tasoitukseen, mutta onni ei ollut myötä viime hetken roiskaisussa. Ottelun tärkeys paistoi molempien joukkueiden pelaajien otteista. Pallon menetyksiä tuli runsaasti ja kova yritys puolustuspäässä painoi etenkin viimeisessä erässä heittoprosentit alhaisiksi. Huiman tehokolmikko ottelussa oli John Smith (21/12), Matt Williams (23/9) ja Toni Ilmonen (19/5syöttöä). Smith oli ensimmäisellä puoliskolla pitelemätön (17p), mutta tuli tauon jälkeen kauemmaksi korista jolloin hänen hyökkäystehonsa hiipui. Williams nousi esiin tauon jälkeen ja teki pisteitä varmasti vapaaheittoviivalta (8/9). Viimeisessä erässä Huima heitti 10 vapaaheittoa, Componenta 2. Componentan pisteet ja levyrit: P.Heinonen 8/2, A.Heinonen 7/4, Nordberg 11/1, Pyvi 6/0, Feggins 22/13, Kulakov 13/10 ja parhaan pelaajan palkinnon saanut Mika Mikkola 11/0, kolmoset 2/4. Componentan pelissä silmiinpistävä piirre oli ison miehen puute korin alus puolustuksessa. Kun Kulakov oli pois, korille pystyi ajamaan aivan huoletta, sillä Feggins laski kädetkin alas antaessaan tietä. Ja edelleen on muistettava, että Kulakov ei ole vahvistus sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan hänen roolinsa olisi pelata 15-20 minuuttia pelitaktiikan mukaisesti. Se iso mies vain puuttuu edelleen. Serksnasin kuntoutuminen on viivästynyt ja koko joulukuun ongelmaan on haettu ratkaisua. Joulun alus ja välipäivät ovat kiireistä aikaa seurajohdolle, kun se yrittää löytää ratkaisun joukkueen pelilliseen ongelmaan. Jo yksi hyvä iso mies muuttaisi joukkueen ilmeen perusteellisesti. Silloin oltaisiin alkuperäisessä suunnitelmassa, jonka mukaan joukkueessa pelaisi eu-pelaaja (Kulakov) ja kaksi varsinaista vahvistusta. Componentan onni on se, että tappiosta huolimatta ei sarjatilanteessa tapahtunut järisyttävää, sillä edelleen joukkue on neljä pistettä karsintaviivan yläpuolella ja vain kaksi pistettä edellä ovat Huima (1 ottelu enemmän), Kouvot ja Nokia. Lääkkeet tilanteen korjaamiseksi on helppo kirjoittaa näkyviin: Kulakoville lähtöpassit ja kaksi kunnon pelimiestä tilalle. Siinä tilanteessa Fegginskin voidaan heittää penkille, jos puolustustyö ei maistu. Componentan hallitus joutuu tekemään ratkaisut kuitenkin olemassa olevien taloudellisten realiteettien vallitessa eikä joululahjoja taida olla odotettavissa. Seuraava ottelu on 3.1., jolloin joukkue matkustaa Nokialle ja viimeistään silloin pitäisi … [etusivu] [pelaajat] [uutiset] [tilastot] [ottelut 00-01] [linkit] [fan club] [yhteistyössä] |