29.10 08 Alvik Stockholm   105 - 79 (53-38)

Team Componenta osoittautui liian heppoiseksi vastustajaksi myös Tukholman koripallomainetta puolustavalle 08Alvikille. Pelin kulku noudatteli melko tarkoin edellisen päivän selkäsaunaa Södertäljessä. Tasaisen alun jälkeen Alvik karkasi kolmella peräkkäisellä kolmen pisteen heitolla 15 minuutin pelin jälkeen, eikä Componenta ajoittain sinnikkäästäkin yrityksestään huolimatta enää päässyt otteluun kiinni. 

 Karkkilalaisten  peli takkuaa nyt nimenomaan puolustuspäässä ja myös menetykset (nyt 25) rassaavat voitonmahdollisuuksia. Pelin muista osa-alueista heikosti sujuivat Componentalta pitkät heitot: kolmen pinnan kaarelta roiskaistiin 19 kertaa ja vain kolme näistä sujahti sukkaan. Vastustaja rankaisi kaaren takaa kahdeksan kertaa (21 yritystä). Kahden pisteen heittoprosentit olivat suhteellisen tasan: 52,6 - 51,9 Alvikille. Levypalloissa Alvik vei voiton lukemin 42 - 36.
Jos Componentan pelistä haetaan jotain hyvääkin, löytyy se siitä, että nyt pallo kulkee ylös nopeasti. Myös se, että kuusi pelaajaa teki yli 10 pistettä, kertoo hyvästä yrityksestä. 

Componentan pisteseppo oli Tommi Nordberg (15 pinnaa) kun taas Bryant Feggins sai nyt tyytyä vaatimattomaan 11 pisteen saldoon. Fegginsin tiliä rasitti myös turha kuumeneminen, mikä johti tekniseen virheeseen ja lopuksi myös kentältä ulosajoon virhesaldon täytyttyä. Vaikka ottelun tuomaripari ei toimissaan aivan onnistunutkaan, tulisi ammattimiehen  keskittyä omaan peliinsä olosuhteista riippumatta.

Vasili Kulakov nappasi 10 levypalloa ja hänen pelissään on muutenkin havaittavissa piristymisen merkkejä. Myös Mika Mikkola uurasti laajalla säteellä. 

Vaikka Ruotsin molemmat pelit päättyivätkin rumiin lukemiin, ei Componentan ole syytä pukeutua säkkiin. Keskiviikon Pyrbasket peliin nämä ottelut toimivat hyvänä valmistautumisena, kun varsinkin Alvik prässäsi koko kentältä suuren osan ottelusta. Componentan puolustuspelin tiivistyminen on kiinni pienistä asioista, lähinnä itseluottamuksesta ja kurinalaisuudesta. Hyökkäyspelissä ei suurta hämminkiä olekaan, vaikka tällä materiaalilla voitto vaatiikin onnistumista laajalla rintamalla. 

Antti Heinonen 10/5 , Bryant Feggins 11/7/5s, Tommi Nordberg 15/2, Vasili Kulakov 10/10, Mika  Mikkola 13/1/5s, Pasi Heinonen 11/4, Bruno Lill 5/2, Liivo Pyvi 4/3 

Fredrick Beckius 7/2, Marvin Moore 12/5/6s, Jonas Arsjö 14/7, Marcus Wendelstig 6/4, Landry Kosmalski 22/8, Adam Alexander 12/2 (kolmoset 4/5), Orkan Bertkan 6/0, Peter Bognar 5/2, Håkan Folin 10/3, Björn Hellmin 6/5, Olivie Illunga 5/2  

28.10 Södertälje Kings - 113 - 84 (51-43)

Team Componenta pelasi Södertäljessä tältä kaudelta valitettavan tutuksi tulleella tavalla: ottelussa roikutaan mukana, mutta sitten tulee musta hetki ja vastustaja karkaa. Nyt ottelu kulki suhteellisen tasaisena 25 minuuttia, mutta tilanteesta 62 - 56 Södertälje Kings otti pelin hallintaansa. Componenta hyökkäsi huolimattomasti, seurauksena pallonmenetys ja nopea kori toiseen päähän. Samalla Kings sai hengen päälle, lyhyessä jaksossa Appel, Johnsson, Torqvist ja Poole tempoivat sisään kuusi kolmosta ja peli oli ohi. 

Kaiken kaikkiaan Kingsin heittopeli oli murhaavaa: 32 kertaa yritettiin kaaren takaa ja puolet onnistui. Appelin kolmoset 5/9, Johnsson 3/5, Torqvist 4/8 ja Poole 2/4 ! Tosin Componentan puolustus antoi heittotilaa ja se olisi ollut hyväksyttävissä, jos sisäänajot olisi näin kyetty estämään, mutta siinäkään ei onnistuttu. Componentan pelaajille kertyi virheitä ja vapariviivalta Kings rokotti teholla 19/21. 

Suurin plussa Componentalle voidaan antaa levypallopelistä, kookasta vastustajaa vastaan ribaritilaston voitto 40-38 on hyvä saavutus, joukossa vieläpä 17 hyökkäyslevyriä. Yksittäisistä pelaajista parasta esitti tuttuun tapaan Andy Heinonen, jonka 15 pistettä syntyivät 70 %:n teholla. Levypalloja Antti repi 5. Bryant Feggins hyökkäsi hyvin, tehot 24/14, mutta omassa päässä ei rutistusta löytynyt. 

Componentan pettymykset löytyvät takalinjoilta. Selkävaivainen Tommi Nordberg sai aikaan 4/3, Mika Mikkola 8/2 ja aivan liikaa menetyksiä, Bruno Lill 2/2. Vasili Kulakov oli liikkeissään terhakka, mutta tarkkuus oli surkea, kakkoset 5/14. Tosin Vasilia mahdollisesti haittasi harjoituksissa loukkaantunut peukalo.  

Sunnuntaina Alvikia vastaan Componentan on pelattava kuten on sovittu: tiukkaa puolustusta puolesta kentästä ja sutena ylivoimahyökkäyksiin. Jos nopeaan hyökkäykseen ei päästä, pallon on kierrettävä vauhdilla pelaajalta toiselle. Vastustajana Alvik lienee helpompi, Ruotsin liigan pelissä muutama päivä sitten Södertälje oli sitä 21 pistettä vahvempi.

 Tilastot: Södertälje - Componenta

Pasi Heinonen 6/2 Antti Heionen 15/5 Tommi Nordberg 4/3 Bryant Feggins 24/14/3s Mika Mikkola 8/2  Bruno Lill  2/2 Peter Järvenpää  6/1 Liivo Pyvi  9/2 Vasili Kulakov 10/9.

Mats Appel  21/1 Jens Johnsson  24/2 Valmo Kriisa 10/2 Kareem Poole 9/7 Jason Dixon 20/15 Christian Torqvist 18/2 Serdar Akyuz  0/2 Peter Forsgard 1/1 Viktor Bengtsson 8/5 Bojan Cvilak  2/1.

Ennakko:
Team Componenta matkustaa viikonvaihteessa Ruotsiin, jossa se pelaa kaksi suomalais-ruotsalaisen liigan ottelua. Lauantaina osoitteena on Södertälje, jossa sarjakakkonen Kings punnitsee Componentan nykykunnon. Södertälje on voittanut kolme otteluaan ja ainoan tappionsa se kärsi Tampereella Pyrbasketille. Södertäljen moottorina häärii virolainen pelintekijä Valmo Kriisa, jonka huippukunnosta on todisteena 23 pistettä (0.900 indeksillä) viime sunnuntain ottelussa Alvikia vastaan.

Sunnuntaina on vuorossa Tukholma ja vastassa Alvik, joka on neljän ottelun jälkeen edelleen pisteittä. Alvik hävisi liigan avausviikonloppuna Salossa ja Tampereella ja on sen jälkeen hävinnyt myös Sundsvallille (95-83) ja siis viime sunnuntaina Södertäljelle peräti 102-79. Alvikin teho lepää pitkälti Marvin Mooren ja Landry Kosmalskin harteilla ja heidän vartiointiinsa on keskitettävä erityistä huomiota.

Componenta on Alvikin kanssa sarjan hännillä pisteittä hävittyään ensimmäiset pelinsä Sundsvall Dragonsille ja M7 Basketille. Jos tulevia otteluita ennakoi pelattujen otteluiden perusteella, vaikuttaa Södertälje kotiottelussaan selvältä ennakkosuosikilta, mutta sunnuntaina Alvikia vastaan mahdollisuudet näyttävät huomattavasti paremmalta. 

Haastajan asemasta matkaan lähtevä Componenta on harjoitellut hyvin viime viikkoina ja yhteispelin tiivistyminen oli selvästi näkyvissä kotiottelussa Kotkaa vastaan. Vierasotteluissa olisi tärkeää säilyttää pelivire tasaisena läpi ottelun siten, että mustat hetket, joita koriksessa vääjäämättä tulee jäisivät mahdollisimman lyhyiksi. Mikäli ottelut onnistutaan säilyttämään tasaisina viimeisille minuuteille kasvavat suosikkiasemassa olevin kotijoukkueiden paineet.