Syksyn satoa 

Team Componentan syksy käynnistyi kankeasti. Lukoksi korin alle hankittu jenkkisentteri perui tulonsa sopimuksen allekirjoituksen jälkeen sillä selityksellä, että opinnoista puuttuikin vielä muutama suoritus ja ne olisi pakko suorittaa vielä ennen joulua. Korvaajaksi hankittu Albert Richardson oli lähes yhtä pitkä, mutta alemmalla tasolla palloillut peluri. 

Antti, Mikko, Mika, Tommi, Pasi, Albert, Vasili ja vielä penkin päähän muutama nuorukainen seitsemän muun harjoitusringissä olevan joukosta. Joukkue näytti kuitenkin koripallojoukkueelta, joka voisi hyvinkin saavuttaa tavoitteensa. Valmentaja Heino Lill johti harjoituksia ja pelikausi lähestyi. 

Ensimmäisen kerran tuntumaa otettiin pelaamalla kaksoisottelu Viron mestarijoukkue Tarto Deltaa vastaan. Delta oli selvästi yhtenäisempi joukkue ja voitti molemmat ottelut hieman yli 10 pisteellä ja kolmannen päiväharjoituksissa pelatun ottelun kolmella. Merkittävä takaisku oli Pasi Heinosen loukkaantuminen toisessa ottelussa.

Seuraavasta harjoitusottelusta Honkaa vastaan puuttui Pasin lisäksi Tommi ja Mikko, eikä Tapiolassa pelatusta ottelusta jäänyt lapsille kerrottavaa.

Sitten  olikin vuorossa syksyn tärkein valmistautumisleiri, joka pidettiin 3. Justino Lagunaviciaus –muistoturnauksen merkeissä Liettuassa. Oliko enteellistä, että joukkueen pitkäaikainen kapteeni Mikko Erola puuttui jälleen porukasta. Vaikka myös Pasi katseli pelit kipeän nilkkansa vuoksi sivusta, joukkue taisteli hienosti kaksi voittoa neljästä ottelusta. Tommi, Mika, Antti, Vasili ja Albert oli eniten vastuuta ja tuloksia hankkinut viisikko. 

Vielä viikko ja edessä oli perinteinen TUL:n mestaruusturnaus Äänekoskella. Ilman Mikaa ja Mikkoa pelannut joukkue päätyi pronssille, kun Salolta tuli nokkiin ja KTP ja HyPo hoituivat melko kevyesti. Tommi ja Pasi olivat joukkueen kotimaiset tehomiehet. Albert keräsi komeat tilastot hyökkäyskorilla, mutta sai moitteita itsekkyydestään ja puolustuspään pelaamisesta. 

Eräs käännekohta pelillisesti mukavasti käynnistyneelle alkukaudelle oli ensimmäinen virallinen ottelu, joka oli Suomen Cupin semi-final four turnauksessa SäyRi Baskettia vastaan. Componentan pelisuoritus vaihteli minuutti minuutilta erinomaisesta luokattomaan. Nousijajoukkue SäyRi oli se, joka pelasi kärsivällisesti ja aiheutti melkoisen kolauksen pudottamalla Componentan cupista heti ensimmäisessä matsissa. 

Tapahtuman seurauksena Componenta päätti olla jatkamatta Albertin kerran jatkettua try-outtia ja otti juuri ennen FIN-SWE liigan avausviikonloppua uudeksi jenkkivahvistukseksi kokeneen Bryant Fegginsin. FIN-SWE liigan avausviikonlopun tulos oli katastrofi. Molemmat ottelut hävittiin suurinumeroisesti. Joukkuepelistä ei ollut tietoakaan, vaan peli oli yksinyrittämistä kentän molemmissa päissä. Joukkueena palanneet vastustajat mursivat Componentan yksilöiden vastarinnan viimeistään kolmannessa erässä.


Sarjan alkuun mennessä Feggins oli saatu mukaan hyökkäyskuvioihin ja joukkue aloittikin hienosti voittamalla Huiman vieraissa ja Nokian kotona. Tommi, Antti ja Bryant Äänekoskella sekä Pasi Antti ja Bryant Karkkilassa olivat ratkaisupelaajat. Parasta oli kuitenkin joukkueen nopea peli, joka oli voiton avain molemmissa matseissa. Tästä alkoi kuitenkin kiirastuli, josta ei näyttänyt tulevan loppua. 

Ensin joukkue sai uuden vahvistuksen, joka osoittautui täydelliseksi flopiksi. Tulossa piti olla Ukrainan maajoukkuerinkiin kuuluva nuori kaksimetrinen korinalusjyrä, joka oli tehnyt hyvät tilastot viime talven yliopistopeleissä. Karkkilaan ilmestyi sataysivitonen puhdas kakkospaikan peluri, jonka tilastot olivat ehkä harjoitusotteluiden highlightsejä. 

Toiseksi vierasottelussa Lahtea vastaan tuli täydellinen romahdus, kun otteluun oli ladattu täysin  ylioptimistiset odotukset. Jos Componenta olikin onnistunut hakemaan viime talvena voiton Lahdesta, ehkä koko kauden jännittävimmässä pelissä, ei olisi ollut mitään syytä olettaa, että se pystyisi nyt voittamaan kahdella maajoukkuemiehellä vahvistunutta suurta mestarisuosikkia. Kuitenkin Componenta voitti ensimmäisen erän ja hallitsi peliä aina 15 minuutille saakka. Lahti meni 8 pisteen taukojohtoon, mutta vielä kolmannessa erässä Componenta kiilasi tuntumaan. Näiden positiivisten asioiden jälkeen 29 pisteen tappio tuntui liian suurelta palalta niellä. 

Kolmanneksi joukkueen pitkäaikainen kapteeni Mikko Erola ripusti tossut naulaan Lahdelle kärsityn tappion jälkeen. Kielikö Mikon aiemmat poissaolot tärkeimmistä harjoitusturnauksista alentuneesta motivaatiosta vai aiheutuiko päätös jostakin muusta pikaisemmasta, jää arvailujen varaan. Ainoa virallinen tieto on se, että päätös lopettamisesta tuli Mikon itsensä puolelta. Ratkaisulla oli joka tapauksessa negatiivinen ja erittäin merkittävä psykologinen vaikutus joukkueen ja sen kannattajien keskuudessa. Besserwissereitä oli yhtäkkiä joka puolella ja päitä vaadittiin vadille. 

Tieto Mikon lopettamisesta varmana saatiin samana päivänä, kun joukkueella oli kotiottelu Honkaa vastaan. Tässä ottelussa kyseessä oli jo kauhutarina. Honka tuli tankin lailla päälle, yleisö buuasi omille, jotka pelasivat hämmennyksen vallassa, Yleisö tiesi tarkalleen mitä kentällä olisi pitänyt tehdä, mutta ei sitä mitä katsomossa olisi pitänyt tehdä. Joukkue olisi tarvinnut sen kuuluisan kuudennen pelaajan, että olisi saatu edes kunniakas tappio.  Lakattiinko viime talvena Lahdessa huutamasta, kun joukkue oli 20 pistettä tappiolla toisen jakson alussa. Yhteistä siihen matsiin on vain se, että Componentan paras pelaaja oli Antti Heinonen. 

Tästä alkoi alamäki, joka toi reilut tappiot Uudessakaupungissa ja Jyväskylässä. Componentan parhaita Uudessakaupungissa olivat Tommi, Antti ja Bryant, Jyväskylässä Antti, Pasi ja Bryant onnistuivat parhaiten. Pienen Karkkilan koripallosta kiinnostuneet piirit kuhisivat ja nimettömiä herjakirjoituksiakin sinkoili. Taas pitäisi löytää syyllisiä. Joukkue jatkoi kuitenkin sinnikkäästi harjoituksiaan ja tarkalla silmällä harjoituksia seuranneet saattoivat odottaa parempaa. Harjoituksien perusteella oli lupa odottaa, että pahimman kuhinan lauhduttua joukkue olisi taas valmis voittamaankin. 

Seuraavassa kotiottelussa vastassa oli KTP, joka ei pystynyt vastaamaan Componentan nopeaan peliin. KTP oli vähän jäljessä joka asiassa ja tuloksena oli selvä voitto, jonka pääarkkitehtina toimi Pasi Heinonen. Menestyksen salaisuus oli kuitenkin joukkuepeli, sillä myös Antti, Tommi, Bryant, Mika ja Vasili pelasivat hyvän pelin. Itseluottamuksen nousu näkyi hyvin ottelun toisessa erässä, jolloin KTP sai hieman rivejään järjestykseen. Componenta paiskasi nopeasti ja epäröimättä eron takaisin kaksinumeroisiin lukuihin. 

Seuraavan viikonlopun Ruotsin reissu ei tuonut ensimmäistä voittoa FIN-SWE liigasta, vaikka sitä saattoi toivoa onnistuneella pelillä Alvikia vastaan. Södertälje ratkaisi pelin vasta kolmannen erän lopussa, mutta Alvikia vastaan peli ei kulkenut ja peli oli selvä jo ennen taukoa. 

Vain kaksi välipäivää oli palautumiseen ennen sarjaa johtaneen Pyrbasketin kohtaamista. Componenta taisteli hienosti vaikka menettikin lopulta pelin tamperelaisten jenkkikaksikon huimaan heittopeliin. Tuttu nelikko: Pasi, Antti, Tommi ja Bryant pitivät karkkilalaistoiveita yllä 35 minuuttia. Ottelu oli erittäin hyvävauhtinen ja katsojalle saamatta jäänyttä kotivoittoa lukuun ottamatta hyvää urheiluviihdettä.  

Vielä muutaman minuutin pidempään peli pysyi tasaisena Salossa, jossa kovana kotijoukkueena tunnettu Vilpas oli ahdingossa loppuun saakka. Coleyn heiton torjunta ottelun viime hetkillä oli ratkaiseva liike, jolla Vilpas säilytti otteensa voittoon. Vasili Kulakovin hyvä peli huomattiin Salon lehdistössä, harmi vain ettei hän onnistunut pysyttelemään kentällä loppuun saakka. 

Tappioista huolimatta pelillisesti mukavasti sujuneet pelit Pyrbaskettia ja Vilpasta vastaan uumoilivat mahdollisuuksia kukistaa pirteästi sarjassa esiintyneet Pantterit. Ottelun lopputulos pelattiin kuitenkin jo ennakolta selväksi, kun puoli joukkuetta joutui kentälle toipilaana. Pantterit jyräsi ja karkkilalaiset marisi. Muuhun ei ollut aihetta. 

Näin jo kolmen välipäivän jälkeiseen vierasotteluun Lappeenrantaan lähdettiin veitsi kurkulla. Sarjajumbo olisi voitettava ja sen Componenta tekikin. Ottelu ei ollut varsinaisesti mikään hieno esitys, mutta saavutettu voitto oli ykkösasia, tyylipisteet erikseen. Toki puolustus teki työnsä kunnialla ja piti kotijoukkueen alle 60 pisteessä, mutta muuten hienoudet jäivät Pasi Heinosen kahteen hienoon donkkiin. Tasaisuus oli jälleen valttia: viisi pelajaa yli 10 pistettä ja Mikakin 8. 

Viimeinen ottelu ennen sarjataukoa oli Componentan alkusyksy juhlahetki. Kouvot oli Philip Jonesin tulon myötä voittanut kolme neljästä edellisestä pelistään, viimeksi Pantterit Helsingissä ja Componenta lähti haastajan asemasta otteluun. Hyvin sujuneet harjoitukset siirtyivät otteluun ja taululle iskettiin tylyt lukemat 27-53 puoliajalla ja ottelun päätyttyä 82-100. Viisi pelaajaa kaksinumeroisiin lukuisiin kruunuina Tommin 24 ja Vasilin 21. Oliko kyseessä hengen voitto materiasta, kun neljän ammattilaisen vahvistama Kouvot ei pystynyt parempaan?

Sarjaa on pelattu vasta kolmannes ja sijoitukset pudotuspelipaikkojen suhteen ratkaistaan ehkä vasta helmi-maaliskuussa. Componenta on yhdeksäntenä, mutta vain yhden voiton päässä tavoitteena olevasta pudotuspelipaikasta. Kovasti uusiutunut joukkue on löytänyt syksyn aikana toisensa jo hyökkäyspelissä, mutta puolustuspeli on tässä suhteessa vielä hankalampi. Viimeiset ottelut ovat osoittaneet kehitystä tässäkin suhteessa ja edelleen parempia pelejä voidaan odotella. 

Maaottelutauon aikaan joukkueeseen liittyy myös liettualaissentteri Gintaras Serksnas, jonka tuloa on jo odoteltu. Sersnasille jää vain vajaa viikko perehtyä joukkueen kuvioihin ja nähtäväksi jää esiintyykö mies jo 3.12. pelattavassa kotiottelussa PuHua vastaan. Ottelusta on tulossa mielenkiintoinen ja varmasti vaikea Componentalle, sillä viime otteluissa takerrellut Puhu on hankkinut amerikkalaisen pelintekijän ja sillä on näytön paikka hienosti alkaneen syksyn käännyttyä Klingbergin loukkaantumisen myötä mollivoittoiseksi. 

Componentalle syksyn tärkein pelaaja on ollut Bryant, joka on pelannut 37 min/ottelu ja tehnyt 21.4p/11lp. Antti, Pasi, Tommi ja Mika ovat täydentäneet yleensä viisikon. Kolmelle ensin mainitulle kausi on ollut selvää eteenpäin menoa viime kauteen verrattuna, mutta Mika on kärsinyt jonkun verran pelattuaan enimmäkseen itselleen vieraalla kakkospaikalla. Vaihtopenkiltä Kulakov on hyvin sujuneiden viimeisten ottelujen ansiosta kasvattanut peliminuuttinsa melkein 20:een, Bruno Lillin peliaika on ollut 15 ja Peter Järvenpään keskimäärin 7 minuuttia. 

Kun Gintaras on ajettu sisään joukkueeseen, käsissä on tasapainoinen pelaajaryhmä, jolla voidaan kierrättää järkevää vaihtorulettia ja joukkueen kokonaispanos kasvaa. Järkevästi ajatellen tuloksia Sersnasin mukaantulon myötä on odotettavissa vasta ensi vuoden puolella, mutta toivottavasti iloisia hetkiä joukkueen kannattajille on luvassa jo ennen joulua. 

Ainakin mielenkiintoisia otteluita on tiedossa, sillä ennen joulua ohjelmassa ovat pelit:

3.12 TC – PuHu

6.12 Vilpas – TC

13.12. TC – Korihait

20.12. TC – Huima

[etusivu] [pelaajat] [uutiset] [tilastot] [ottelut 00-01] [linkit] [fan club] [yhteistyössä]..