|
|
14.11.-Team Componenta – Visa-Basket
106 -75
Team Componenta palasi tasolleen ja otti reilun voiton Visa-Basketin
kustannuksella luvuin 106-75 (44-43). Ensimmäisessä erässä Componentan
puolustus oli lepsua ja vieraat veivät peliä (24-32), mutta loppu oli
isäntien juhlaa.
Team Componentan piti ottaa Jussi Hyvärisen, Toni Leikkaan ja Ere Meron
kolmoset pois, mutta puolustuspelissä sorruttiin alokasmaisiin virheisiin.
Hyvärinen heitti kolme ja Mero kaksi kolmosta, joiden turvin vieraat
karkasivat kymmenen pisteen päähän (18-28).
Toinen erä alkoi Hyvärisen kolmosella (24-35), mutta pelin edetessä
isäntien puolustus liikkui selvästi paremmin ja Visa-Basketin hyökkäys
joutui jatkuvasti vaikeuksiin. Ensimmäisessä erässä vapaista paikoista
varmasti heitetyt kolmoset (5/8) muuttuivat hätäisiksi roiskaisuiksi
(1/6). Myös lähitilanteissa vieraat olivat pahoissa vaikeuksissa, kun vain
kolme yritystä yhdestätoista löysi tiensä koriin.
Componentan hyökkäyspeli kärsi edelleen menetyksistä, mutta kerta kerralta
liike parani ja Visan puolustus oli pahemmissa vaikeuksissa. Tilanteesta
26-37 alkoi isäntien nousu Syrjälän onnistuneen kolmosen vauhdittamana.
Neljässä minuutissa peli tasoittui, kun jokainen isäntien viisikosta
osallistui korintekoon. Syrjälän jälkeen korisukkaa heiluttivat peräkkäin
Uibukant, Suonio, Heiskanen, Niittumäki.
Vauhti ratkaisi
Ottelun ratkaisu tapahtui nopeasti kolmannen erän alussa. Componenta
juoksutti hyökkäyksensä vauhdilla päätökseen ja viimeisteli varmasti
läheltä ja kaukaa. Visan puolustus ei kestänyt vauhtia ja kotijoukkue
kuittasi erän peräti 35-10.
Harkiten heittänyt (pelitilanneheitot 4/6) Erik Iltanen upotti erän aikana
9 ja vahvasti korille pyrkinyt Pasi Pekkola 6 pistettä. Pekkola oli
joukkueen paras pistemies (21) ja Iltasen otteet pitkän tauon jälkeen
olivat lupauksia antavat.
Joukkueen valmentaja Timo Hakamaa piti joukkueelleen tauolla puhuttelun
pelikurin merkityksestä. –Avauspuoliskolla ja varsinkin ensimmäisessä
erässä ennalta sovitut asiat jätettiin tekemättä.
Muutos näkyi molemmissa kenttäpäädyissä. Visa vei peliä niin kauan kuin se
sai määrätä ottelun vauhdin. Kun Componenta pisti jalat liikkeelle, jäivät
vieraat pahasti alakynteen. Kolme viimeistä erää pelattiin lukemin 82-43.
Vahvistuksilla käynnistysvaikeuksia
Team Componentan vahvistukset eivät olleet parhaimmillaan ottelun alussa.
LaTaryl Williams lähti käymään henkilökohtaista taistelua Erik Paynea
vastaan ja unohti joukkueen edun. Tämän ja lievän loukkaantumisen vuoksi
miehen minuutit jäivät varsin vähäisiksi.
Zack Wadood hortoili aluksi puolustuksessa ja Christian Nkamhoua pääsi
kurittamaan 9 pisteellä. Wadood istui vaihdossa lähes koko toisen erän ja
ymmärsi tehtävänsä palattuaan peliin. Nkamhoua pysyi jatkossa hyvin
kurissa ja lopulta Wadood ymmärsi myös hyödyntää nopeusetunsa toisessa
kenttäpäädyssä.
Ivo Uibukant oli syksyn pelaaja, mutta joulutauolla hän on kadottanut
kaikkein terävimmän vireensä. Esitys ei ollut missään nimessä huono koko
peliä ajatellen, mutta myös hänellä käynnistysaika oli melkoisen pitkä.
Sami Syrjälä oli erinomaisella pelituulella. Vahvan puolustuspelin lisäksi
heitot upposivat (6/7). Kalle Niittumäki nousi esille muutamalla vahvalla
puolustuspään tuplauksella, joilla Paynelta otettiin pallo pois sekä
upottamalla varmasti hänelle pelatut heitot.
Team Componentan sarja jatkuu vierasottelulla Turussa. NMKY on varteen
otettava vastustaja etenkin kotihallissaan. Kahden viikon kuluttua vastus
on vielä luokkaa kovempi, kun saman viikonvaihteen aikana vastaan
asettuvat BC Nokia ja Kauhajoki.
Pisteet ja levarit: Pekkola 21/3/3r, Wadood 16/10/2t, Uibukant 15/8/4s,
Syrjälä 14/3, Suonio 12/3, Heiskanen 10/0, Iltanen 9/1, Williams 5/3,
Niittumäki 4/2.
|
|
KaUsijulkaisu 2004-2005
imuroitavissa *. pdf muodossa
|
|

|
|