|
|
|||||||||||||||||||||||||||||
|
|||||||||||||||||||||||||||||
|
|
|
|
|||||||||||||||||||||||||||
|
23.10.-BC Nokia –
Team Componenta
92 - 88 Viidennen kierroksen jälkeen Kauhajoki (10p) jatkaa sarjan kärjessä ilman tappioita. Componentan tavoin kahdeksassa pisteessä ja kakkospaikkaa jakamassa ovat Vilpas, Nokia, FoKoPo ja Rekola. Ottelu Nokialla oli loppuun saakka jännittävä, vaikka avauspuolisko ei oikein sellaista luvannutkaan. Kotijoukkue pelasi vauhdikasta koripalloa ja iski taululle peräti 53 pistettä kahden ensimmäisen erän aikana. Kolmannessa erässä kaikki muuttui. Componenta sai silloin puolestaan korihanat auki ja vei kymmenminuuttisen peräti 32-10. Tilanne viimeisellä tauolla oli 63-70 ja peli näytti olevan vieraiden hallinnassa, mutta viimeiseen erään tuli sisuuntunut kotijoukkue. Componenta sai neljännen erän puoliväliin mennessä aikaan vain neljä pistettä ja Nokia otti johtoaseman itselleen. Viimeiset minuutit pelattiin pääasiassa kotijoukkueen pienessä johtoasemassa, joka piti loppuun saakka. Nokia teki ottelun päätöspisteet, jotka kasvattivat lopullisen eron neljään pisteeseen. BC Nokia näytti pitkää nenää ennakkoarviolle, että sillä ei olisi korinaluspeliä. Hyvillä syötöillä se raivasi jatkuvasti tien auki Componentan korille, josta viimeistely onnistui tarkasti (61%). Myös kolmen pisteen heitoissa kotijoukkue oli hivenen tarkempi (38%-33%). Team Componentan korilla oli Sami Syrjälän kokoinen aukko. Olisiko Sami kyennyt kääntämään ottelun kulun jää arvoitukseksi, mutta epätavallisen huterasti puolustus pelasi aika ajoin. Ilahduttavaa Componentan kannalta oli Erik Iltasen (25p) toipuminen pelikuntoon. Eetu onnistui hienosti heittopelissään, mutta joutui katselemaan ottelun viime hetket sivusta virhetilin täytyttyä. Kokonaisuuden huomioiden joukkueen paras oli ehkä Ivo Uibukant, joka viimeisteli 19 pistettä ja nousi joukkueen sisäisen pistetilaston ykköseksi. Jenkkikaksikko Williams ja Price tekivät 17 pistettä ja kiskoivat 8 levypalloa mieheen. Puolustuspelin ohella Componentan ongelmat olivat takamiespelissä tai pikemminkin takamiesten puuttumaan jääneissä pisteissä, sillä menetyksiä kertyi 14 eli saman verran kuin kotijoukkueelle. Mutta Iltasen tavoin myös Suonio tuli ajetuksi kentältä ehdittyään pelata vain 18 minuuttia ja tehtyään sinä aikana 4 pistettä. Suonio heitti kaikki viisi pelitilanneheittoaan ohi, eikä paljon paremmin heittänyt Heiskanenkaan (4p), joka osui vain kerran kuudesta pelitilanneheitosta. Vajaan viikon kuluttua Componenta on jälleen tiukan paikan edessä, sillä lauantaina Karkkilaan saapuu sarjaa puhtaalla pelillä johtava Kauhajoen Karhu. Greg Gibsonin valmentama joukkue saa tuohon otteluun vielä uuden vahvistuksen, kun Ghanalaislähtöinen 203-senttinen laituri Baboucarr Bojang saa pelioikeuden. Karhun riveissä pelaa jo ennestään kolme ulkomaanapua, joista ennestään tuttuja ovat Karkkilan toissa vuoden joukkueessa pelannut John Green sekä jo viime vuonna Kauhajoella pelannut Atiba Lyons. Joukkueen toinen jenkki on Ronald Dorsey niminen yleispelaaja, joka on ollut Karhun tehopelaaja 26,6 pisteen keskiarvolla. Pisteet ja levyrit: Iltanen 25/4, Uibukant 19/6, Williams 17/8, Price 17/8, Suonio 4/2, Heiskanen 4/2, Pekkola 2/2. |
|
|||||||||||||||||||||||||||
|
|||||||||||||||||||||||||||||