|
Team Componenta nousi viimeisen erän tuloksekkaalla hyökkäyspelillä (34p) ohi ottelua lähes koko ajan hallinneen HNMKYn. Voitto kirjattiin lopulta numeroin 100-93 (40-38). Sarja on alkanut yllätysten merkeissä, sillä neljä kuudesta sarjan kärkeen veikatusta joukkueesta on hävinnyt toisen ottelunsa. ToPon reilu tappio Lapualla oli kierroksen jymypaukku. Ottelun alku oli jälleen tervanjuontia Componentalle. Sami Syrjälä nosti toki avauspisteet heti ensimmäisestä yrityksestä ja Erik Iltanen vei kotijoukkueen 4-0 johtoon, mutta vähitellen erä alkoi kääntyä HNMKYn eduksi. Joni Willbergin kahden kolmosen siivittämä vieraat johtivat jo 9-20, mutta Mikko Pakkasen kolmonen erän lopulla kavensi takamatkan kahdeksaan. Toisessa erässä Componenta tasoitti pelin kahdeksassa minuutissa (34-34) tiivistämällä puolustustaan korin alla. HNMKY sinnitteli edellä kolmen kolmosen turvin, mutta Cristian Nkamhoua, Teemu Heiskanen ja Sami Syrjälä mättivät palloa pussiin vastustamattomalla teholla. Myös Mika Vesterinen pääsi koritalkoisiin ja Componenta vei erän ylivoimaisesti 28-18. Erä oli HNMKYlle kohtalokas myös siinä mielessä, että joukkueen avainpelaajien virhesarakkeet alkoivat uhkaavasti täyttyä Componentan vyöryttäessä hyökkäyksensä korin lähelle. Kolmas erä oli korintekokilpailua parhaimmillaan. Molemmat joukkueet iskivät kaukoheittonsa tarkasti ja erän aikana heitettiin peräti 11 onnistunutta kolmosta. HNMKY oli tässä sen verran ahneempi (4/5 - 7/11), että se nousi lopulta pisteen (66-67) johtoon, kun joukkueet siirtyivät viimeiselle tauolle. Vieraat aloittivat päätöserän vahvasti Panu Mölsän kolmosella. Tilanteesta 70-73 Antti Raami puristi kolme peräkkäistä koria, joihin Componenta vastasi kahdella. Willberg pakotti kuitenkin kolmosellaan (74-82) kotijoukkueen aikalisälle. Puolustuspelin uudet ohjeet näyttivät mennen kuuroille korville, kun Jussi Kajander suorastaan käveli Componentan korille ja venytti HNMKYn etumatkan jo 10 pisteeseen. Ohjeet kuitenkin auttoivat, sillä tämän jälkeen vieraiden yritykset menivät pakottamiseksi. Componenta vei lyhyen jakson 12-0 ja siirtyi johtoon. Siven puristi Namikalle korin usean minuutin hiljaiselon jälkeen, mutta Heiskanen vastasi (88-86). Kajander pusitti uudelleen, mutta Heiskanen ajoi 2+1. Vieraat rikkoivat korin alla ja rivit harvenivat, kun Raami ja Pöyhönen joutuivat jättämään kentän virhetilin täytyttyä. Componenta heitti viimeisessä erässä peräti 23 vapaaheittoa. Tarkkuus oli erinomainen lukuun ottamatta Donaltas Sakalauskasia, joka kuitenkin paikkasi kaksi ohiheittoaan hakemalla hyökkäyslevypallon. Toisesta satsista jälkimmäinen onnistui ja kotijoukkue johti 92-88. HNMKY haki kavennusta kolmosella onnistumatta ja ohiheiton jälkeen Heiskanen siirsi Componentan jo kuuden pisteen karkumatkalle. Pelikello näytti 1.21 ja vieraiden valmentaja Niko Juntunen kutsui joukkueen aikalisälle. Componenta oli selvästi vahvempi joukkue ja hallitsi peliä korien lähellä. HNMKY piti tilanteen tiukkana 35 minuuttia, mutta Componentan muutokset puolustuspelissä pysäyttivät vieraiden tykit ratkaisuhetkillä. HNMKY heitti tarkemmin kolmoset 15/36 (=41,7%, TC 33,3%) ja viimeisteli paremmin myös läheltä (kakkoset 53,3%-58,1%), mutta hävisi levypallokamppailun. Nkamhoua repi peräti 21 levyriä, joista 8 hyökkäyspäässä. Componenta voitti lähes puolet levypalloista (21-25) HNMKYn kenttäpäädyssä ja saavutti sillä ratkaisevan edun. Componentalta nelikko Cicinis, Heiskanen, Syrjälä, Nkamhoua selvisi ottelusta parhaiten. Puolustuspelissä heilläkin oli huonot hetkensä, mutta kokonaisuus kaikilla selvästi plussan puolella. Tulevan viikonvaihteen aikana divari jatkuu kymmenellä pelillä. Team Componentan seuraava ottelu on ensi sunnuntaina (17.10 klo 16, Pirkkolan palloiluhalli), jossa kotijoukkueena on vahva Visa. Päivän toinen herkkupala on HNMKYn kotiottelu, jossa vastustajaksi tulee FoKoPo. Pisteet ja levyrit: Nkamhoua 27/21, Heiskanen 25/1, Cicinis 18/4/3s, Syrjälä 11/5/3s, Iltanen 5/6, Sakalauskas 5/5, Pakkanen 5/2, Vesterinen 4/4.
|