27.03.-Team Componentan kausi pakettiin

Team Componentan kausi päättyi lopulta varsin mukavissa tunnelmissa, kun joukkue otti kauden päätteeksi viidennen peräkkäisen voiton kippaamalla RU:n selvällä erolla. Divarin lopullisessa sarjataulukossa Componenta sijoittui neljänneksi vain kaksi pistettä karsintapaikasta. Kun mukaan lasketaan sm-sarjan joukkueet, voidaan sanoa Componentan olleen Suomen 17. paras joukkue tällä kaudella. Ihan hyvin, vaikka parempikin kelpaisi.

Kausi oli monella tapaa värikäs ja tapahtumarikas jättäen vähän jossiteltavaakin, sillä avainmiesten loukkaantumiset sotkivat systeemejä ja näyttivät ainakin ulospäin aiheuttavan jopa pientä käymistä joukkueen sisällä. Viisi viikkoa joulukuun ensimmäisestä viikonvaihteesta laskien olivat kauden laaksonpohja ja odotukset loppukauden suhteen olivat tammikuun alussa melko epävarmat. Syntyneet aukot pystyttiin täyttämään kuitenkin mainiosti ja kevät sujui sittenkin erittäin positiivisissa merkeissä.

Kauden tärkeissä otteluissa Componenta hävisi FoKoPolle ensin kolmella, sitten yhdellä pisteellä. Lapuan Componenta voitti Karkkilassa 26 pisteellä, mutta hävisi vieraissa kahdella. Parempi menestys ei lopulta ollut kovinkaan kaukana, mutta tällä kertaa tulos oli tämä ja parempaa sijoitusta on lähdettävä hakemaan tulevina vuosina. Sm-sarjan joukkuemäärä pudotetaan ensi kaudeksi 12 joukkueeseen, joten tulevalla kaudella harppaus korkeimmalle sarjatasolle ja ennen kaikkea siellä pysyminen vaatii jatkossa kyllä selvästi suuremman panostuksen kuin tänä vuonna.

Team Componenta ei asettanut syksyllä erikseen tavoitteita tälle kaudelle eikä sarjanousua lähdetty hakemaan suurilla satsauksilla pelaajiin. Vertailun vuoksi muistettakoon, että ToPo hankki kokonaisen viisikollisen sm-sarjapelaajia. Heidän avullaan joukkue onnistuikin saavuttamaan suoran nousun (Onnittelut Torpalle!). FoKoPo, joka ylsi jo edellisellä kaudella karsintoihin, satsasi joukkueeseen hankkimalla toisen kalliin eu-pelaajan ja kaksi sm-sarjapelaajaa menetettyään vain Aron. FoKoPo epäonnistui kuitenkin yrityksessään nousta suoraan. Sillä on edelleen erinomaiset mahdollisuudet karsintasarjassa, sillä Lapuan pitäisi olla vastaantulija eivätkä Korihait ja Vilpas ole erityisemmin vakuuttaneet karsintasarjassa edustuskelpoisten miesten osalla.

Componentan edellisen kauden joukkueesta lähteneet Tuominen, Lehtimäki, Erola, Kujala ja Huovinen jättivät ison aukon paikattavaksi. Tuomisen ja Kujalan panosta korvaamaan tulivat Uronen ja Cicinis. Lehtimäen ja Erolan tilalle tulivat puolestaan Nkamhoua ja Pakkanen. Vaikka kaupan päälle tulivat vielä Sakalauskas ja Vesterinen, ei voitu sanoa, että joukkuetta olisi vahvistettu, päinvastoin. Silti oli selvää, että tämäkin miehistö taistelisi sarjan kärkisijoista.

Jossiteltavaa Componentalle jäi Urosen loukkaantumisen takia. Uronen oli joukkueen selvästi tärkein hankinta, mutta hyöty jäi melkein nollaksi. Uronen loukkaantui ensimmäisen kerran jo syyskuussa ja pääsi kentälle vasta viidennen pelin puolivälissä. Tämän jälkeen Pete ehti pelata vain neljä kokonaista ottelua, kun uusi loukkaantuminen sattui ja kausi oli ohi.

Team Componenta joutui siis pärjäämään käytännössä koko syyskauden ilman varsinaista pelintekijää. Sanotaan, ettei sota yhtä miestä kaipaa, mutta asian merkityksellisyyttä voi punnita miettimällä miten ToPo olisi selvinnyt ilman Tuomista, FoKoPo ilman Marjamäkeä tai Lapua ilman Liljebergiä. Oli miten oli, ennen joulua pelit, jotka ratkesivat pienemmällä kuin viiden pisteen erolla olivat Componentan kannalta 0-3. Joulun jälkeen, kun Lähteenlahti oli kapellimestarina, nämä tiukat pelit päättyivät 1-1.

Urosen puuttuessa käytännössä koko syyskauden, joutui kakkospaikan Cicinis vaikean tehtävän eteen. Yrityksestään huolimatta hän ei onnistunut koko aikana löytämään kanssapelaajiaan toivotulla tavalla. Tämä vaikutti joukkueen hyökkäyspelin liikkuvuuteen, mutta vaikutti heikentävästi myös Ciciniksen omaan pelipanokseen. Hyvän pelintekijän rinnalla Cicinis olisi voinut olla merkittävästi tehokkaampi vahvistus joukkueelle.

Urosen toiseen loukkaantumiseen (4.12.) kulminoitui lopulta joukkueen koko kauden menestys. Seuraavana päivänä Team Componenta hävisi kotiottelussaan BC Jyväskylälle aivan käsittämättömästi pelin, jota se ei ennalta ajatellen yksinkertaisesti voinut hävitä. Oliko tappio ToPolle ja Urosen loukkaantuminen henkisesti liian kova pala nieltäväksi vai mikä oli, mutta näin jälkikäteen laskien ilman tuota tappiota joukkue olisi selviytynyt karsintasarjaan. Ja tämä tappio oli merkityksellinen nimenomaan siksi, että se tuli kotiluolassa. BCJ:n lisäksi vain ToPo ja FoKoPo onnistuivat hakemaan pisteet Karkkilasta.

Componentan kautta ja sen onnistumista voidaan arvioida myös vertaamalla sarjan kärkinelikon menestystä alemmaksi sijoittuneita vastaan. ToPo oli koko sarjassa ja tässäkin vertailussa omaa luokkaansa eikä se kokenut kuin yhden tilastotappion häviämällä syyskierroksella Nokialla. FoKoPoon ja Lapuaan verrattuna Componenta pystyi tässä suhteessa erittäin tasaisiin esityksiin, sillä tappioita kärkinelikon taakse jääneille joukkueille FoKoPolle tuli 3, Lapualle 5 ja Componentalle 4.

Sarjan kärkisijat (1-4) ratkesivat siis samoin kuin ne olisivat ratkenneet keskinäisillä otteluilla. ToPo oli ylivoimainen ja FoKoPo oli kakkonen voittamalla Componentan kahdesti ja Lapuan korierolla. Lapua puolestaan ansaitsi kolmospaikan löylyttämällä kotonaan Componentan lisäksi ToPon ja FoKoPon.

Componenta päätti kautensa täysin kotimaisella miehistöllä ja jos sitä verrataan FoKoPon tai Lapuan kotimaisiin, ei Componenta häpeä tässä vertailussa. Mikäli TC onnistuisi pitämään avainmiehensä ja mikäli se vahvistaisi ryhmäänsä tämän kauden karsintasarjalaisten tavoin kahdella laadukkaalla eu-miehellä, voitaisiin tavoite kirjata yhdellä sanalla.

Palataan pelaaja-asioihin tarkemmin kirjoituksen toisessa osassa.

[etusivu] [pelaajat] [uutiset] [tilastot] [ottelut] [linkit] [fan club] [yhteistyössä].