11.2.-Vilpas Vikings - Team Componenta 69 - 59

Ottelu Salossa kulki melko tarkasti ennakkoarvioiden mukaan. Puolustuspeli oli tiukkaa ja kotijoukkue korjasi odotusten mukaisesti voiton vähäkorisessa ottelussa numeroin 69-59 (38-32). Componentan asema sarjassa hankaloitui edelleen, kun lähinnä edellä olevat Huima ja Korihait voittivat ottelunsa.

Ottelu alkoi Joe Williamsin ja Erik Iltasen korintekokilpailulla, sillä ensimmäisen erän puoliväliin mennessä Williams oli tehnyt 9 ja Iltanen peräti 10 pistettä, kun tilanne oli 13-13. Erän lopussa Iltanen sai paremmin tukea joukkueelta ja Componenta voitti erän 20-23.

Toisessa erässä Componenta hyökkäyspeli tyrehtyi täydellisesti ja Vilpas meni 21-25 tilanteesta 27-25 johtoon ja voitti erän lopulta niinkin selvästi kuin 18-9. Tauolla kotijoukkueen johto li siis 38-32 ja Williamsin saldon 17 taukoon mennessä.

Tauon jälkeen Vilpas johti pitkään 7 pisteellä, mutta erän puolivälissä Erola, Saunders ja Tuominen kavensivat ja lopulta tasoittivat lukemat (46-46). Erän loppu pelattiin tasatahtiin ja Componentan voitettua erän 16-21, viimeiseen erään lähdettiin lukemista 54-53.

Viimeisessä erässä TC kävi johdossa viimeisen kerran tilanteessa 56-57, mutta Vilpas kuittasi pelin itselleen (60-57) Williamsin päästyä taas korin teon makuun. Ottelun ratkaisu nähtiin seuraavan kolmen minuutin aikana.

Erola puhui itselleen teknillisen virheen ja tilanne sekoitti pahasti ylikierroksilla käyneiden Componentan pelaajien otteita. Vilpas nykäisi nopeasti 11 pisteen johdon (68-57) ja otteluaikaa oli jäljellä vain vajaa neljä minuuttia. Tämä johto piti loppuun saakka, sillä loppu mentiin melkein koreitta, vain piste per minuutti tahdilla.

Ratkaisevat naulat Componentan arkkuun takoi Joe Williams, joka tehtaili ratkaisuhetkillä 6 tärkeää pistettä ja kokosi kentän korkeimman piste- ja levypallosaaliin (28/19). Ottelu oli kovaa repimistä ja molempien onnistumisprosentti (36%-40%) kakkosissa jäi heikoksi.

Vilpas heitti paremmin kolmoset (9 onnistunutta, TC:llä 6) ja onnistui myös yhden kerran useammin vapaaheitossa, joista yhteensä 10 pisteen ero syntyikin. Vilppaan tarkkuus kolmosissa oli 35%, mutta Componentalla vain 26% ja se oli yksi ottelun ratkaisuista.

Iltasen (12/6) pistetehtailu jäi ensimmäiseen erään. Saunders teki lukemat 20/13 ja Erola 12/2. Muut pistemiehet: Tuominen 9/5, Lehtimäki 4/7, Heiskanen 2/2.

 


[etusivu] [pelaajat] [uutiset] [tilastot] [ottelut] [linkit] [fan club] [yhteistyössä].