|
Edmund Saundersin loistopeli ei riittänyt viemään kotijoukkuetta voittoon, vaan peliään loppua kohti parantanut Tarmo vei pisteet täpärästi 85-87 (46-36). Ensimmäisen erän jälkeen taululla
olivat kotijoukkueen hienon esityksen jälkeen lukemat 28-14 ja kaikki
näytti hyvältä. Toisessa erässä Tarmon Petri Uronen valoi uskoa omiinsa
onnistuneella kolmen pisteen heitolla ja tässä hyökkäyksessä oli häivähdys
tulevista tapahtumista. Componenta innostui ensimmäisen erän onnistumisista liikaa ja palloa ei enää muistettu pelata sisään Saundersille, vaan hyökkäykset päättyivät epätoivoisiin yrityksiin. Tarmon Roni Leimu heitti myös kolmosen ja erän puolivälissä ja 16 pisteessä käynyt ero (32-16) supistui kymmenen pisteen tuntumaan. Kolmannessa erässä Componenta pelasi hyökkäyksensä paremmin ja karkasi muutamassa minuutissa uudelleen 14 pisteen johtoon (52-38 ja 58-44), mutta sortui jatkossa harmittavasti pallonmenetyksiin (4). Tarmo vei parin minuutin jakson peräti 10-2, kun Daryl Greene teki kaksi peräkkäistä koria ja Leimu sekä Keith Vassel onnistuivat kolmosissaan. Componentalla oli mahdollisuutensa säilyttää etumatkansa, mutta huonot vapaaheitot koituivat kohtaloksi. Kolmannessa erässä joukkue onnistui vain 4 kertaa 11 vapaaheitossa ja kun Greene unohtui vapaaksi summerin soidessa, kavensi tämä eron lukemiin 66-64 viimeiselle tauolle mentäessä. Vassel aloitti viimeisen erän vahvasti heittämällä kolmosen heti erän alkuun ja Tarmo siirtyi ensimmäisen kerran johtoon hänen toisella korillaan (68-69). Componenta taisteli takaisin lähinnä Saundersin vahvalla pelillä, mutta Tarmo oli koko ajan puoli askelta edellä. Vielä viimeisessäkin erässä Tarmo upotti kolme kolmosta ja tämä oli liikaa kotijoukkueelle, joka ei osunut kuin kerran kolmosessa koko toisen puoliskon aikana. Ville Tuominen oli yrittänyt muutamia ratkaisuja epäonnistuen ja Valmentaja Timo Hakamaa haki vaihtoa viime hetkille. Tuominen pääsi kuitenkin Saundersin riistosta nopeaa hyökkäykseen, josta Vasselille vihellettiin epäurheilijamainen virhe. Tuominen upotti vaparit ja Componenta sai sivurajan ja Tarmon neljän pisteen etumatka haihtui. Ottelun päätös oli nolo. Componentalla oli viimeinen hyökkäysvuoro tasatilanteessa ja ratkaisua haettiin Tuomisen ajon kautta. Ajo jäi kuitenkin kesken, kun Mark Sweet onnistui nappaamaan pallon (se oli Tuomisen ainoa menetys koko ottelussa!). Sweet kääntyi Saundersiin syliin ja pallotavoittelutilanteessa tälle vihellettiin virhe, jota seuranneista vapaaheitoista Sweet upotti kylmästi loppuluvut. Componentalle jäi runsaat viisi sekuntia aikaa ja pallo pelattiin Lehtimäelle. Syöttö jäi kuitenkin vähän vajaaksi ja Juuso pudotti pallon eikä ehtinyt saamaan kunnon heittoa. Ottelun hahmo oli ilman muuta Edmund Saunders. Componentalla on todella kovan luokan vahvistus riveissään ja yhteispeliä parantamalla pelin taso nousee. Tätä mieltä oli myös Saunders. -Alku meni jopa liian helposti, mutta vastustaja onnistui nostamaan pelinsä tasoa. Heidän puolustus muuttui tiukemmaksi ja esti meidän pelin rakentelua. Pystymme parantamaan tästä, kun saamme joukkuepelaamisen toimimaan paremmin. Tarmon Vassel sanoi hakeneensa rytmiä ottelun alussa. -En löytänyt normaalia heittorytmiä, mutta toisessa erässä pelini vapautui ja siitä asti kaikki sujui hyvin. Meillä on uusi pelintekijä joka luo hyvin paikkoja ja hänen kanssaan on helppo pelata. Olen oppinut tuntemaan porukan hyvin näiden kahden viikon aikana, jotka olen ollut joukkueessa ja yhteispeli toimii. Tom Johnson oli helpottunut voitosta. -Tämä oli meille tärkeä voitto, sillä tappioputki oli jo liian pitkä. Huono alku toi paineita, mutta onneksi pallo pomppi meille tietyissä tilanteissa. Tällaista peli joskus on. Keskityimme painostamaan Tuomista, koska hän vastustajan luovin pelaaja. Puolustimme ennen kaikkea kaarella hyvin ja saimme hidastettua vastustaja avauksia. Korin alla jäimme alakynteen. Kai Jarila harmitteli otteen katoamista. -Palloa ei liikutettu tarpeeksi, mutta voidaan sanoa myöskin, että tänään me hävittiin huonoihin vapaaheittoihin. Saunders pelasi erinomaisesti, mutta yhteispelissä oli vielä ongelmia. Componenta heitti vapaaheitot 17/29 eli mitenkään hurjaksi onnistumisprosentti ei olisi noussut, vaikka kolme heitoista olisi onnistunutkin. Kahden pisteen onnistuminen parani selvästi (56%) keskimääräisestä lähinnä Saundersin (13/17) ansiosta, mutta kolmen pisteen osumat jäivät puuttumaan (28,6%). Myös heittopaikkoja syntyi tavanomaista vähemmän, sillä pallo liikkui selvästi huonommin kuin vastustajalla. Tarmon tehokolmikko oli Vassel (21/13), Greene (20/3) ja Sweet (18/9), jotka olivat näkyviä molemmissa kenttäpäädyissä. Etenkin Vasselin panos oli hieno, kun muistaa miehen melko tasapaksun esityksen KTP:n paidassa syksyllä. Leimu (14p) ja Uronen tukivat hyvin yhteensä 5 kolmen pisteen heitolla, jotka Tarmo upotti (9/18). Componentan ykkönen oli Saunders (36/17), joka on selvästi paras Karkkilassa koskaan pelanneista vahvistuksista. Erik Iltanen teki 15 pistettä, mutta juuri hän olisi voinut onnistuneella heittopelillä kääntää pelin. Kolmen pisteen heitot onnistuivat 1/6 ja vapaaheitotkin vain 4/9. Tällä kertaa ei vain uponnut. Juuso Lehtimäki teki lukemat 12/14, mutta myös häneltä jäi muutama hyvä paikka käyttämättä (kakkoset 5/12). Tuominen teki 9 pistettä (pelitilanneheitot 3/9), Erola kahdella kolmosella 6 pistettä (pelitilanneheitot 2/6). Jukka-Pekka Kujala (4p) pelasi ensimmäisen ottelunsa ja onnistui omassa tehtävässään. Pasi Pekkola teki 2 pistettä ja Teemu Heiskanen yhden. Levypallot Componenta voitti 27+14 - 26+7, mutta menetti pallon 12 kertaa, kun vastustaja selvisi 9 menetyksellä. Kylmän matemaattisesti mitkä tahansa kolme pistettä lisää tai Tarmolta saamatta jääneet kolme pistettä siis ratkaisivat ottelun. Koska arvioin otteluennakossa pallon hallinnan olevan ratkaisevassa roolissa, niin vedetäänpäs asia yhteen niin, että kotijoukkue hävisi pelin pallonmenetyksiin.
|