|
Team Componenta hävisi selvästi hyvin puolustaneelle Pyrbasketille 66-81 (45-43) ja menetti mahdollisuutensa säilyä sarjassa ilman karsintoja. Pyrbasketkaan ei ole vielä kuivilla, sillä peräti 4 joukkuetta on edelleen vaaravyöhykkeellä joutua karsintoihin Componentan seuraksi. I-divisioonasta karsintoihin ovat tällä hetkellä tyrkyllä HNMKY ja FoKoPo, mutta viimeinen kierros voi muuttaa sielläkin tilanteen toiseksi. Componenta aloitti ottelun Pyrbasketia vastaan hurjalla ilotulituksella ja johti kolmen minuutin jälkeen 14-2 ja vielä erän puolivälissä 18-4, kun Pyrban Jarmo Laitinen otti aikalisän. Tästä eteenpäin Componentan teho hyökkäyspelissä laski tasaisesti. Componenta voitti ensimmäisen erän 28-19, mutta toisessa erässä Pyrban Jussi Korhonen otti ratkaisun omiin käsiinsä. Korhonen torjui kahdesti Erik Iltasen ja siivitti kahdella kolmosellaan vieraat selvään 17-24 erävoittoon. Kolmannen erän aluksi Lynn Washington nosti joukkueensa tasoihin ja muutaman minuutin peli eteni kori korista. Ottelun kulminaatiopiste oli Mikko Erolan teknillinen virhe. Erola ajoi laidalta ja Washington pääsi blokkaamaan heiton. Erola vaati tilanteesta virhettä Washingtonille, mutta sai itse teknillisen. Washington upotti vaparin ja sitä seuranneen sivurajan jälkeen Clifford heitti illan ainoan kolmosensa. Tilanne taululla oli 50-54, mutta Componenta nousi vielä kerran taistelemaan voitosta. Pari minuuttia ennen erän päätöstä Tuominen luki hyvin peliä ja pujahti korintekoon (57-58), mutta tämän jälkeen kentällä oli oikeastaan vain yksi joukkue. Componenta jäi pisteittä yli kuudeksi minuutiksi ja Lehtimäen kori jäi ainoaksi viimeisen erän kahdeksan ensimmäisen minuutin aikana. Myös Pyrbasket kompuroi hyökkäyspelissään, mutta väänsi kuitenkin taululle tavoittamattomat 57-72 lukemat. kahden viimeisen minuutin aikana Componenta onnistui kahdesti kolmosessa, mutta ero ei kaventunut, kun vieraat onnistuivat vastaiskuissaan. Kentän paras pelaaja oli Jussi Korhonen, joka pelasi omasta mielestään kauden parhaan pelinsä. -Lähdimme pelaamaan puolustuksen kautta. Olimme merkanneet miehet ja onnistuimme alkua lukuun ottamatta hyvin. Hyökkäys oli mitä oli, mutta se tuli puolustuksen ehdoilla. Minulla on ollut loukkaantumisia kauden aikana, mutta onneksi nyt on kaikki kunnossa. Oli mukavaa saada onnistuminen juuri nyt, kun pelataan kauden ratkaisupelejä. Korhonen teki 22 pistettä (heitot 9/13), mutta suurempi merkitys oli tiukalla vartiointipelillä, joka jätti Erik Iltasen 12 pisteeseen. Iltasen heittopaikat olivat kortilla, mutta Erik väänsi kuitenkin kolme kolmosta koriin seitsemällä yrityksellä. Jarmo Laitinen otti huonon alun omaan piikkiinsä. -Lähdimme liikkeelle väärällä taktiikalla, mutta kun löysimme oikeat lääkkeet Componentan hyökkäystä pysäyttämään peli alkoi kääntyä meille. On ilo nähdä, että pelin ratkaisevat nuoret kotimaiset pelaajat. Washington pelasi normaalin pelin, mutta Clifford onnistui vain puolustuspelissään. Jussi Korhonen ja Antero Lehto olivat ottelun ratkaisupelaajat. On ollut mukava seurata Lehdon kehitystä. Tänään hän pystyi pelaamaan Ville Tuomista vastaan kummassakin päässä kenttää. Olemme muuttaneetr tälle kaudelle hyökkäystä melkoisesti, kun pelimme pyörii kahden uuden pelintekijän (Lehto ja Mikko Niemi) voimin. Pienoinen yllätys on se, että hyökkäys toimii näinkin hyvin jo ensimmäisellä kaudella. Kauden aikana sattuneet useat loukkaantumiset ja se, että myöhästyimme Cliffordin hankinnassa, ovat vaikuttaneet siihen, että emme ole nyt taistelemassa kahdeksan parhaan joukossa, vaan karsintasarjaan joutumista vastaan. Componentan Mikko Erola sanoi latauksen jääneen Äänekoskelle. -Keskiviikon tappio painoi varmasti korvien välissä. Keskityimme siihen otteluun hyvin ja viime hetken tappio oli todella raskas. Kaikki kunnia Pyrbasketille, joka puolusti todella hyvin. Nyt ei auta muu kuin alkaa keskittymään karsintasarjaan. Kai Jarila ennusteli Greenille pieniä minuutteja runkosarjan päätösotteluun Jyväskylässä. -Katsotaan nyt pelaako Green ollenkaan ja jos pelaa, niin ei ainakaan paljon. Tästä eteenpäin täytyy harjoituksissa keskittyä yksiselitteisesti karsintasarjaan. Se on kova sarja, kun vain yksi joukkue selviytyy sm-sarjaan. Tähtiraati palkitsi ansaitusti Korhosen kolmella, mutta Lahtimäelle ja Greenille menneet loput tähdet menevät sitten niiden ”näyttävien suoritusten piikkiin”. Lehtimäki onnistui ensimmäisellä puoliajalla ja Green keräsi jälleen kovan levyripotin 17. Sami Syrjälä oli puolustuksellaan vahvasti vaikuttamassa Cliffordin huonoon hyökkäyspeliin ja teki itse 7 pistettä 50%:lla heittopelillä. Pisteet ja levyrit: Green 12/17, Lehtimäki 12/3, Iltanen 12/3, Tuominen 12/1, Syrjälä 7/1, Erola 5/5, Heiskanen 4/0, Pekkola 2/2.
|