|
Isot miehet aloittivat korinteon, kun Majala ja Lehtimäki heiluttivat sukkaa. Iltanen heitti illan ensimmäisen kolmosen ja Tuominen onnistui vaparissa (2-6). Hickey ja Heiskanen tekivät korin mieheen ja ero säilyi edelleen, kun Majala ja Saunders onnistuivat molemmat kahdesti. Majalan neljäs kori jäi vastaamatta ja Olki tasoitti pelin 12-12, kun kuusi minuuttia oli pelattu. Heinonen ja Saunders tekivät korin ja tilanne tasan, kunnes Tuomisen kori ja Saundersin kolmonen käänsivät edun Componentalle (14-19). Heinonen pussitti taas, mutta Tuominen ja Lehtimäki kasvattivat edelleen eroa (16-23). Viimeisellä minuutilla Hickey ja Parviainen onnistuivat korinteossa; mutta Iltasen vastatessa Componenta vei erän 20-25. Toisessa erässä Klingberg avasi pistetilinsä kolmosella, johon Saunders vastasi korilla. Tilanne kiristyi entisestään, kun Hickey pelasi kolmen pisteen hyökkäyksen ja TC vastasi vain Saundersin kakkosella. Kolmentoista minuutin jälkeen tilanne oli 26-29. Klinberg tinttasi toisen kolkin ja Hickey onnistui jälleen, eikä Comopnenta pystynyt vastaamaan kuin Heiskasen kakkosella. (31-31). Iltasen kolmosen ja Saundersin korin turvin Componenta siirtyi viimeisen kerran johtoon (37-38), mutta Haanpään kolmonen käänsi edun kotijoukkueelle (40-38). TC käytti toisen aikalisän, kun ottelua oli käyty 15.30. Aikalisältä ei löytynyt kuitenkaan apua, vaan ote kääntyi lopullisesti kotijoukkueelle. Kajanderin kori ja Timolan vapari veivät kotijoukkueen jo viiden pisteen johtoon. Haanpään toinen kolmonen repäisi eron jo kahdeksaan 38-46. Majala tehtaili seuraavat pisteet ja tilanne taululla alkoi näyttää ”normaalilta”. Saunders toi hieman lohtua korillaan, mutta Timolan kori ja Majalan kakkonen ja vapaaheitto venyttivät eron jo 13 pisteeseen. Kun Haanpää osui vielä kerran kaaren takaa olivat taululla lohduttomat taukolukemat 56-40. Puoliaikaan mennessä Saundrs 17/3, Iltanen 8/3 ja Tuominen 7/1. PuHulta Hickey ja Majala 13, Haanpää 9. Kolmas erä alkoi Klingbergin ja Kajanderin koreilla ja tilanne jo 60-40. Ottelun loppu pelattiin kissaa ja hiirtä kotijoukkueen johdon vaihdellessa 15-20 välillä. PuHu pyöritti vaihtorulettiaan tasaisesti ja kuusi pelaajaa ylsi kaksinumeroisiin pistelukuihin: Haanpää, Olki ja Kajander 14, Hickey, Klingberg ja Majala 13. Huomioita tästä ja parista viimeisestä Componentan pelistä: · Componentan hyökkäyspeli ei toimi, jos Tuominen ei pääse omalle tasolleen. Syksyllä TC alkoi saamaan voittoja, kun Ville löysi sarjan alussa kadoksissa olleen vireen. Vuodenvaihteen jälkeen Ville on ollut alamaissa varsinkin kotipeleissä.· Saunders on erinomainen vahvistus, mutta muun joukkueen pitää hyväksyä tähti tai tämä voima jää hyödyntämättä. Saunders tänään pelitilanneheitoissa 12/17 ja 32 pistettä. Puolustuspäässä Saunders on keskivertojenkki, jota ei puolustaminen juuri innosta.· Joukkueen heittäjät (Iltanen, Erola ja Heiskanen) pistivät kolkkeja ohi tekopaikoista. Joukkue ei voi voittaa, kun heittovastuu on pelaajilla, joiden pelitilanneheitot onnistuvat kolmosella alkavilla prosenttiluvuilla. Tänään Tuominen 2/6, Lehtimäki 2/6, Erola 2/9, Heiskanen 2/8 ja Iltanen 4/11. Miehiä ei voi vaihtaa, mutta omia vahvuuksia pitää käyttää paremmin ja heikkoudet kätkeä: jos heitto hurjan ajon päätteeksi ei ole onnistunut satoja kertoja harkoissa, niin tuskin sitä kannattaa härkäpäisesti useita kertoja pelissä lähteä yrittämään!· Joukkueen materiaali on kapea. Vastuunkantajia ovat numerojärjestyksessä: Tuominen, Lehtimäki, Erola, Heiskanen, Iltanen ja Saunders. Kujalan asema on vaikea, sillä pelintekijän rooliin on kaikkein vaikein tulla kesken kauden. J-P olisi selvästi hyvä löytö pelintekijän backupiksi, mutta aika loppuu tämän kauden osalta kesken. Pasi Pekkola ei ole osoittautunut vastuun kantajaksi. Heittoprosentit ovat sekä kahden että kolmen pisteen heittojen osalta joukkueen huonoimmat. Pallonmenetykset/minuutti ovat Marjamäen jälkeen kotimaisista pelaajista heikoimmat. Sami Syrjälän hyvin alkaneen kauden ovat jälleen pilanneet loukkaantumiset. Aikaa on vielä.· Joukkueesta puuttuu kotimainen pelaaja, joka nousisi muiden yläpuolelle. Pelaaja, joka pystyisi ratkaisemaan pelejä ja joka nostaisi muidenkin tasoa.· Joukkue tarvitsisi likaisen työn tekijää, jonka voimin joukkue tiivistäisi puolustustaan ja josta hyökkäys saisi screenin, joka pitää.· TC on ottanut melkein kaikki voittonsa puolustuksen kautta, pelaamalla match-up paikkaa. Miespuolustus toimii paremmin, mutta se ei tuo voittoja. Mikäli joukkueesta löytyisi tyyppejä (tyyliin Mäkelä, Toijala jne.), jotka pystyisivät heittämään varmasti suoraan kuljetuksesta tai heti ensimmäisestä syötöstä huonompikin puolustus riittäisi.· Tällä hetkellä TC:llä ei ole puolustusasennetta, paremminkin se on huonon hyökkäyspelin lyömä. Joukkue ryntää ja puskee hyökkäyksessä nopeita ja huonoja ratkaisuja romuttaen niillä itse itseltään lopunkin puolustusmoraalin.· Ollakseen kilpailukykyinen, joukkueen budjettiin on saatava lisäystä parin kolmen kuukauden palkkarahoja vastaava summa, jotta joukkue voidaan kasata ja yhteiset harjoitukset käynnistää jo touko-kesäkuun vaihteessa.· Valmennusjohdon täytyy pystyä parantamaan, jotenkin.Lauantaina joukkueella on ohjelmassa yhteinen tilaisuus Vanjärven suunnalla. Sieltä haetaan henkeä tuleviin koitoksiin, joista seuraava on ensi perjantaina Honkaa vastaan. Jäljellä on 11 ottelua pääasiassa sarjan häntäpään joukkueita vastaan ja niissä ratkaistaan lopullisesti sarjasijoitus. Toivotaan, että tappiollisista otteluista ”isoja” vastaan on kerääntynyt oppia niin paljon, että voittoja alkaa tulemaan. Componentalle ei yksikään ottelu ole helppo, mutta sen on huomattavasti helpompi voittaa BCJ, Huima tai Pyrba kuin PuHu, Honka, KTP tai Kouvot, joille tammikuun aikana on hävitty. Componentan pisteet ja levyrit: Saunders 32/12, Iltanen 15/4, Tuominen 9/1, Heiskanen 6/4, Lehtimäki 5/9, Erola 5/2, Syrjälä 2/0.
|