11.1. Edmund Saunders Team Componentaan

Conneticutista en tiedä muuta kuin, että koulukaverini Jeremias Aaron Cotton on sieltä ja että paikallisen yliopiston koripallojoukkue UConn Huskies on aivan mahdottoman hyvä koripallojoukkue. On sadan vuoden listalla noin 25 paras joukkue voittoprosentilla mitattuna ja voitti mestaruuden vuonna 1999.

Tuossa NCAA finaalissa UConn nitisti altavastaajana maineikkaan Duken, jolla oli lähes uskomaton yli 20 ottelun tappioton ketju. Eräs mestaripelaajista oli Edmund Saunders, jonka päätehtävä oli Jake Voskuelin apuna puolustaa Duken keulahahmo Elton Brand pois pelistä. Voskuel ja Brand samoin kuin ottelun avainpelaaja Richard Hamilton sekä muutamat muut ovat pelanneet hienon uran NBAssa, mutta Saunders saapui tänään Karkkilaan ja edustaa sunnuntaina Team Componentaa sm-sarjaottelussa BC Jyväskylää vastaan.

Saunders on meriiteiltään selvästi kovin koskaan Karkkilassa pelanneista vahvistuksista eikä kovin montaa mestarijoukkueen pelaajaa Suomeen ole koskaan eksynyt. Menneet ovat tietysti menneitä, mutta silti odotukset Saundersin suhteen ovat korkealla.

Saunders pelasi mestaruusvuoden jälkeen vielä kaksi kautta UConnissa ennen ammattilaiseksi siirtymistään tehden kovassa joukkueessa hienot n. 10/10 lukemat kahdella viimeisellä kaudella. Ammattilaisuran alku ei kuitenkaan ole ollut erityisen häikäisevä, sillä mies pistettiin pois NBDL:n joukkueestaan noin kuukauden ja neljän melko kehnosti sujuneen pelin jälkeen.

Saunders on ollut melkoinen kuumakalle. Etenkin häikäisevän High School uran aikana tekuja tuli lähes satamalla. Tässä saattaa olla osasyy vaikeuksiin ammattialisuran käynnistymisessä. Vielä yliopistoaikana otteluennakoissa joukkueen menestykselle asetettiin edellytykseksi se, että Saunders pitää hermonsa kurissa.

Saunders on joutunut hakemaan ammattialisuraansa vauhtia lyhyellä pestillä Islannista, josta tuliaisina oli mestaruus ja viimeksi Uruguaysta. Saundersin joukkue Larranga oli pelannut sarjan alun 0-9 ja Saundersin tultua joukkue voitti 7 ja hävisi 6 ottelua. Saunders pelasi tilastot 27,4/12,8 ja valittiin joulukuussa sarjan parhaaksi ulkomaalaisvahvistukseksi. Olisiko Ollin oppivuodet tehneet tehtävänsä ja huomio on siirtynyt tuittuilusta pelaamiseen.

Team Componentassa odotetaan Saundersin pystyvän ratkaisuihin korin läheisyydessä. Tähän asti joukkueella ei ole ollut kunnon pelotetta korin alla ja vastustajat ovat voineet hyödyntää tätä. Saunders tuo myös voimaa TC:n puolustukseen, sillä miehellä näyttäisi olevan kokoa ja ruutia jaloissaan aivan riittämiin sm-sarjaa ajatellen.

Ensi esiintyminen Team Componentan harjoituksissa sujui tunnustelevissa merkeissä. Saunders on täydessä pelikunnossa ja opetteli pääasiassa yhteispeliä, mutta näytti lyhyinä välähdyksinä pelimiehen merkkejä. Vahva jalkatyö puolustuksessa, paikan hakeminen low-postista ja käännökset kumpaankin suuntaan, levyreiden hakeminen ja pehmeä heitto antaisivat luvan olettaa, että etsitty alakerran vahvistus on löytynyt.

Mutta annetaan tässäkin tapauksessa tulevien tapahtumien todistaa ennakoinnit oikeiksi tai sitten vääriksi. Sopeutuminen joukkueeseen on se, joka lopulta ratkaisee. Itse uskon vahvasti siihen, että Saunders istuu joukkueeseen hyvin ja hänen meno numeropaita päällä on sellaista, että sitä kannattaa tulla katsomaan kauempaakin.


[etusivu] [pelaajat] [uutiset] [tilastot] [ottelut] [linkit] [fan club] [yhteistyössä].