30.11 -Korihait – Team
Componenta 68 - 83
Team Componenta kuittasi helpohkosti voiton Uudestakaupungista kukistamalla
ilman kokeneita Kauhaa ja Nikulaa pelanneet isännät 68-83 (33-42). Ville
Tuomisen loistopelin lisäksi Componentalle ilonaiheita tuotti Pasi Pekkolan
onnistuminen.
Componenta karkasi jo ottelun alussa muutaman korin johtoon viisikolla Tuominen,
Pekkola, Erola, Lehtimäki ja Green. Tuominen heilutti korisukkaa heti alussa,
mutta onnistui myös syöttelemään palloa vapaisiin tekopaikkoihin ja saalisti
loppujen lopuksi kuusi syöttöpistettä.
Componentan puolustus onnistui sulkemaan Korihaiden Oliver Mortonin ja
pistetehtailu jäi pirteästi pelanneen Robin Greyn (21/11) ja kaukaa hyvin
heittäneen Mika Pitkärannan (19/3) varaan.
Pasi Pekkola onnistui lopulta heittopelissään, kuten ennakossa osasin toivoa.
Kuudesta kolmen pisteen yrityksestä puolet onnistui. Viisi kahden pisteen
yritystä tuotti kuusi lisäpistettä ja näin Pekkolan tämän kauden piste-ennätys
sm-sarjassa on nyt 15. Stephen Barnes sai odotusten mukaan vähän vastuuta, mutta
John Green hääri vahvasti levypallokahinoissa ja tekaisi tupla-tuplat lukemin
12/13.
Ensimmäisen erän Componenta voitti neljällä pisteellä (16-20) ja kasvatti eron
yhdeksään pisteeseen taukoon mennessä. Componentalla oli varaa peluuttaa koko
yhdeksikköään ja ainoastaan Sami Syrjälä jäi alle niukasti alle 10 minuutin.
Kolmannen erän jälkeen etumatka säilyi samana ja pysyi sinnikkäästi kymmenen
pisteen paremmalla puolella käytännössä ottelun loppuun saakka. Tuomisen 22
pistettä syntyivät hienolla heittopelillä, sillä kaikki kolme kolmosen yritystä
onnistuivat ja kakkosistakin puolet. Kuuden syötön lisäksi tilastoihin
merkittiin neljä riistoa. Myös Mikko Erola takoi kolmosensa tarkasti (4/7)
yltäen neljäntenä Componentan pelaajana kaksinumeroisiin pisteisiin.
Seuraava ottelu on torstaina, jolloin Karkkilaan saapuu mestari-Honka. Viimeksi
Componenta saavutti hienon voiton, joten mielenkiintoista nähdä pystytäänkö
yllätys toistamaan ja ottamaan voitto tiistaina Kreikassa pelaavasta Hongasta.
Pisteet ja Levyt: Tuominen 22/3/6s, Pekkola 15/3, Green 12/13, Erola 12/3,
Lehtimäki 8/5, Barnes 7/2, Iltanen 5/2, Syrjälä 2/2, Heiskanen 0/1.
|