30.12 -Juuso Lehtimäki jatkaa Team Componentassa

Syyskauden päätteeksi saatiin iloinen uutinen, kun vahvistui se odotettu ja toivottu asia, että Juuso Lehtimäen jatkaa Karkkilassa myös joulun jälkeen. Alun perin vuokrasopimus oli tehty vain syyskaudeksi, mutta joulun aikana Honka ja Team Componenta ovat sopineet jatkosta kauden loppuun saakka. Kotimaisten pelaajien siirtoraja on vuoden vaihteessa, joten lyhyempi vuokraus ei olisi voinut tulla sen suhteenkaan kysymykseen.

Lehtimäen vastuu Componentassa on kasvanut syksyn kuluessa ja kahdessa viimeisessä ottelussa Juuso kahmi kummassakin peräti 14 levypalloa. Tämä ei sinänsä ole mikään yllätys, sillä levypallo/minuutti lukemat Juusolla ovat olleet korkeita koko syksyn. Merkittäviä ne ovat siinä suhteessa, että Juuso raivasi itselleen peliajan Stephen Barnesilta, joka oli kömpelyydestään huolimatta yksi Sm-koriksen tehokkaimmasta Eu-vahvistuksista.

Juuso Lehtimäki saavutti syyskaudella pelaamissaan 16 ottelussa piste- ja levypallokeskiarviokseen lukemat 8.1/8.0. Levypallolukema edellyttää koko sarjan tilastossa sijalukua 13 ja kotimaisten pelaajien osalta se on toiseksi paras noteeraus.

Omasta puolestani toivon Juusolle kaikkea hyvää (ja uskon parempaa olevan edessä) uutena vuotena Componentan riveissä. Juuson vähäinen pelikokemus on näkynyt syksyn aikana hieman epätasaisina suorituksina ja siksi uskallan esittää omana toiveenani, että Juuso nähtäisiin Ville Tuomisen rinnalla Componentan kantavana pelaajana vielä kaudella 04-05. Sen jälkeen menestyksen määrää oma korvien väli (toiset haluaa ammattilaiseksi, toiset tekee jotakin muuta).

Toivotaan, että päästään kuulemaan Juuson omia mielipiteitä ja ajatuksia videohaastattelun merkeissä vielä tammikuun aikana.

 


[etusivu] [pelaajat] [uutiset] [tilastot] [ottelut] [linkit] [fan club] [yhteistyössä].