Team
Componentan valmentajakysymys loppusuoralla
Tohina
Team Componentan tulevan kauden joukkueen ympärillä on kova, vaikka salaperäinen
hiljaisuus onkin vallinnut tulevan kauden suunnitelmien suhteen.
Taustaorganisaatio on kuitenkin tehnyt suunnitelmat miesten ja naisten edustus
ja reservijoukkueiden kausien läpiviemiseksi ja suunnitelmien toteutus on käynnistynyt.
Uudelle kaudelle haetaan uusia eväitä ja uusia ideoita tullaan näkemään ja
niistä tullaan aikanaan kertomaan, mutta urheilullisella puolella kaikki on
kiinni yhdestä ratkaisusta: Kuka valmentaa? Neuvottelut
valmentajastakin ovat edenneet kaikessa hiljaisuudessa loppusuoralle ja
julkistusta odotetaan viikon kuluessa. Spekulaatioita nimestä on käyty
vilkkaasti eri tahoilla, mutta neuvotteluista vastaavat ovat olleet pidättyväisiä
avoimena olevasta kysymyksestä. Keskusteluun ei ole annettu yhtään nimeä eikä
annetakaan ennen kuin valmentajasopimus on allekirjoitettu ja valmis
julkaistavaksi. Componentan
tavoitteena on ollut saada joukkueen valmentajaksi henkilö, jonka kanssa
yhteistyö voisi jatkua useammankin kauden. Ykkösdivisioonaan valmistautuvan
joukkueen selkeänä tavoitteena on tehdä paluu pääsarjaan. Päästäänkö
tuohon tavoitteeseen jo yhden vuoden divisioonapelien jälkeen jää nähtäväksi,
mutta menestyminen divarissa lienee itsestään selvä tavoite. Hakis
salaperäisenä paikallislehdessä Uutta
porinaa valmentajaspekulaatioihin toi viime viikonloppuna paikallislehti
Karkkilan Tienoossa julkaistu Timo Hakamaan haastattelu, jossa Hakis totesi tähän
tapaan: ”en pidä mahdottomana ajatusta, että valmentaisin vielä
Karkkilassa”. Toisaalla samassa jutussa hän sanoi selvästi perheen
asettuneen Karkkilaan, mutta myöskin sen, että ensi kausi on vielä avoin.
Jatko Lahdessa on edelleen mahdollinen ja asiasta neuvotellaan. Lisäksi yhtenä
mahdollisuutena Hakis on Tienoon jutun mukaan harkinnut myöskin välivuoden pitämistä. Pelaajapuolella
kaikki on edelleen auki valmentajakysymyksen takia. Team Componentan pelaaja-asioita hoitava Kai Jarila on ollut yhteydessä
edelliskauden runkopelaajiin (Antti ja Pasi Heinonen, Mika Mikkola ja Tommi
Nordberg) eikä kukaan ole suoraan tyrmännyt jatkoaan Componentassa. Myös
viime talvena tossut naulaan ripustaneen Mikko Erolan kanssa on käyty
keskusteluja paluusta. Varsinaisiin pelaajaneuvotteluihin päästään kuitenkin
vasta, kun valmentajakysymys on ratkaistu. Team
Componenta asettaa tulevalle kaudelle jälleen reservijoukkueen, joka pelaa eteläisen
alueen kakkosdivisioonassa. Compo II:n parhaat pelaajat ovat saaneet maistaa jo
pikkuisen mestaruussarjavauhtia ja
ovat tulevalla kaudella entistä kovemmin taistelemassa paikasta edustusmiehistössä.
Teemu Heiskanen, Henri Huovinen, Sami Syrjälä harjoittelivat viime vuonna
paljon ykkösen mukana. Mukava on myöskin nähdä mitä kesän harjoitukset
tekevät armeijasta vapautuneen Tommi Sakalan (204) ja viime kaudella
harppauksin kehittyneen Kalle Niittumäen (196) pelitaidoille. Kakkosen
lisäksi Team Componentan kiinnostuspiiriin kuuluu seuran vanhimmat
poikajuniorit. A-juniori-ikäisistä (84-85 syntyneet) muutama pelasi jo viime
kaudella kakkosjoukkueen mukana. Myös kakkosen ja A-poikien
valmentajakysymykset on tarkoitus saada päätökseensä muutaman viikon
kuluessa. Eletään
siis jännityksen täyteistä viikkoa. Valmentajakysymyksen ohella toinen mieliä
askarruttava kysymys on joukkueen sarjataso, sillä huhut kaikkien
sm-sarjajoukkueiden edustuskelpoisuudesta eivät ota laantuakseen. Team
Componentassa ollaan kuitenkin tehty jämerä päätös siitä, että tulevaa
kautta lähdetään rakentamaan viime kauden urheilullisen menestyksen mukaan
eli että joukkue pelaa ykkösdivisioonassa. Panostus tulevaan kauteen tulee
olemaan kuitenkin sm-sarjan tasolla. Vasta
valmentajakysymyksen ratkettua alkavat varsinaiset pelaajaneuvottelut, jotka on
tarkoitus hoitaa mahdollisimman nopeasti, että uuteen kauteen valmistautuminen
voitaisiin aloittaa hyvissä ajoin. Edustusjoukkueen harjoitusringin noin 15
pelaajaa toivotaan olevan selvillä muutaman viikon kuluessa. [etusivu] [pelaajat] [uutiset] [tilastot] [ottelut 00-01] [linkit] [fan club] [yhteistyössä]. |