Componentan kausi tilastojen valossa

 Tutkitaanpa vielä kulunutta kautta tilastojen valossa ja tehdään samalla vertailua edelliseen kauteen niin joukkueen kuin yksilöidenkin osalta. Seuraavissa jutuissa on joukkueen tilastot jaettuna kolmeen osaan kotimaiset, ulkomaiset ja joukkue. 

Kotimaisten (yli 20 minuuttia pelanneet) osalta voidaan sanoa lyhyesti, että Heinoset (Antti ja Pasi) kehittyivät ja Tommi Nordberg sekä Mika Mikkola  säilyttivät tasonsa edelliseen kauteen verrattuna. 

Antin heittopeli kohentui kaikilta etäisyyksiltä huomattavasti ja oli kokonaisuudessaan erinomaisen tarkkaa. Kolmen pisteen heittojen onnistumisprosentti 48.7 oikeuttaa koko sarjan tilastossa toiselle tilalle. Levypallomäärä nousi 2,5 kertaiseksi ja riistojen määrä sekä kokonaisindeksi kaksinkertaiseksi. Antin kokonaisindeksi 0.472 nostaa hänet parhaiden korimaisten pelaajien kastiin.

Indeksin kykyä kuvata pelaajien kokonaispanosta on arvosteltu ja totta onkin, että esimerkiksi puolustuspelaaminen ei näy siitä. Mutta kun tarkastellaan kotimaisten pelaajien saavuttamaa indeksiä, Sm-sarjasta löytyy vain kymmenkunta pelaajaa (kun lasketaan keskimäärin yli 20min/ottelu pelanneet), joiden indeksi on vähintään yhtä hyvä kuin Antin. Lähes kaikki heistä ovat nykyisiä tai entisiä maajoukkuepelaajia. Vain Matinen, Mäkelä, Pehkonen, Lehtonen, Gustafsson, Lehtoranta, Klingberg, Laaksonen, Kotti, Kauha ja Rantaniva ovat kotimaisia pelaajia, joilla on parempi kokonaisindeksi kuin Antilla. Tämä(kin)  lista todistaa hyvin, että hyvä kokonaisindeksi ei tule sattumalta ja se on käyttökelpoinen arvioitaessa  pelaajien tehokkuutta, kun riittävä peliaika huomioidaan. 

Myös Pasin eteenpäin meno oli selkeää. KTP:ssä (1999-2000) hänen ottelumäärä  oli loukkaantumisen takia vain 19. Parantunut levypalloluku selittyy kasvaneella peliajalla, mutta pallonriistoissa on lievää parannusta. Sitäkin enemmän kehitystä on heittopelissä ja etenkin kolmen pisteen heitoissa. Tätä myötä pistekeskiarvo kasvoi lähes kaksinkertaiseksi edellisestä kaudesta.  Kokonaisindeksi oli sekin luotettavan runkopelaajan tasoa.

Tommin tilastoissa silmiin pistävää on syöttömäärän pieneneminen ja kolmen pisteen heittojen merkittävä paraneminen. Onnistuminen on vaikuttanut ehkä heittovalintoihinkin, sillä nyt selvästi suurempi osa on kolmosia. Asia näkyy samalla ehkä myös vapaaheittomäärässä ja syötöissä: vähemmän ajoja => vähemmän vapaaheittoja tai pudotussyöttöjä. Kokonaisuudessaan taso säilyi hämmästyttävän hyvin edellisen vuoden tasolla.

Mikan syöttömäärä puolestaan kasvoi edellisvuodesta. Kolmen pisteen heittotarkkuudessa oli selvää kohennusta, mutta yhtä selvästi vapaaheittotarkkuus oli laskussa. Selitys saattaa olla vähentyneissä ratkaisuyrityksissä, josta seurauksena oli lähes puoleen edellisvuotisesta jäänyt vapaaheittojen määrä. Myös Mikan kokonaispanos oli lähes sama kuin viime vuonna, vaikka pieni pudotus pisteissä ja indeksissä on havaittavissa.

Alla on edellä mainitun nelikon tilastot allekkain kahdelta viime kaudelta.
                         ____REBOUNDS____ ASSISTS   STEALS    BLOCKS    TURNOVER 

PLAYERS              G GS  OR  DR  TOT  AV  TOT  AV   TOT  AV   TOT  AV   TOT   AV   IND 

________________________________________________________________________________________

Antti Heinonen      32 31  34  97  131  4.1  32  1.00  33  1.03   7  0.22  47  1.47 0.472

A Heinonen 2000     31 25  16  35   51  1.6  23  0.74  14  0.45   3  0.10  34  1.10 0.244

Tommi Nordberg      32 32  18  80   98  3.1  98  3.06  37  1.16   -   -    78  2.44 0.371

T Nordberg 2000     32 32  26  67   93  2.9 150  4.69  36  1.13   1  0.03  85  2.66 0.367

Pasi Heinonen       32 18  22  69   91  2.8  48  1.50  37  1.16   6  0.19  62  1.94 0.346

P Heinonen 2000     19  7  14  23   37  1.9  17  0.89  10  0.53   2  0.11  20  1.05 0.208

Mika Mikkola        30 24   5  35   40  1.3  80  2.67  26  0.87   3  0.10  53  1.77 0.254

M Mikkola  2000     32 15   8  26   34  1.1  56  1.75  26  0.81   1  0.03  52  1.63 0.272

                   ___MIN__  ______2P_____ ______3P______ ______1P______ __POINTS__

PLAYERS             TOT AV      M    A    %     M    A    %     M    A    %   TOT AV HI

_________________________________________________________________________________________

Antti Heinonen      953 29.8  136  239  56.9   38   78  48.7   62   73  84.9  448 14.0 28

A Heinonen 2000     817 26.4   71  153  46.4   36   93  38.7   42   53  79.2  292  9.4 31

Tommi Nordberg     1058 33.1  104  210  49.5   48  107  44.9   67   84  79.8  419 13.1 28

T Nordberg 2000    1117 34.9  124  248  50.0   31   95  32.6   86  110  78.2  427 13.3 26

Pasi Heinonen       900 28.1  134  259  51.7   22   65  33.8   52   79  65.8  386 12.1 21

P Heinonen 2000     395 20.8   39   82  47.6    7   36  19.4   25   41  61.0  124  6.5 17

Mika Mikkola        735 24.5   43   89  48.3   23   64  35.9   45   67  67.2  200  6.7 18

M Mikkola  2000     739 23.1   58  115  50.4   18   67  26.9  100  128  78.1  270  8.4 28

Tilastojenkin valossa Componentalla oli siis varsin hyviä kotimaisia pelaajia sm-sarjatasolle. Yksilöistä ei kuitenkaan muodostunut sellaista joukkuetta, joka olisi noudattamallaan pelitavalla kyennyt voittamaan otteluita. Tai sitten  joukkueen vierastyöläiset eivät pystyneet täyttämään heidän osalleen jäänyttä vastuuta.

Mielenkiintoiseksi yksityiskohdaksi tappioiden sävyttämältä keväältä jäi se, että tämän vuoden kahdesta voitosta toinen (M7:sta) tuli ilman Fegginsin apua. Feggins puuttui myös saman Ruotsin reissun toisesta ottelusta, jossa Componenta oli vähällä yllättää Fin-Swe liigan voittaneen Sundsvallin. 

Ulkomaalaisvahvistusten panoksesta enemmän seuraavassa.

[etusivu] [pelaajat] [uutiset] [tilastot] [ottelut 00-01] [linkit] [fan club] [yhteistyössä]