Sekava sakki

Mutta tämän kauden joukkueelle tappio taisi olla ennestään jo liiankin tuttua. Voiko tosiaan olla niin, että voittamaan pitää oppia ja tappiota pitää vihata, ennen kuin joukkue pystyy kääntämään tiukat ottelut edukseen? Että voitot alkavat ikään kuin ruokkia itseään? Onko Pyrbasket ilmiön takana myöskin jotakin, joka on tapahtunut pelaajien korvien välissä? Olisiko Componenta tarvinnut ainakin yhden pelaajan, joka ei olisi TOTTUNUT häviämään?

Vihasivatko nämä miehet enää tarpeeksi tappiota? Feggins ja Järvenpää hävisivät viime vuonna Kvarnbyssä kaikki pelinsä. Nordberg tippui myös viime vuonna HNMKY:n mukana divariin eikä Heinosen Pasikaan päässyt juuri voitoilla herkuttelemaan Kotkassa. Antti ja Mikkolan Mika etenivät sentään viime kaudella play-offseihin, mutta viime kauden joukkueessa molemmat olivat useasti pelkästään joo-miehinä, kun Mike ja Harry ratkaisivat pelit.

Pyviä ja Lilliä ei oikein voi edes mainita, kun eivät päässeet edes yrittämään.  Jälkeenpäin ajatellen voisi sanoa, että harvoin niin vähän pelanneet miehet kuin Järvenpää, Pyvi ja Lill ovat puhuttaneet yhtä paljon. Vaikka Pyvi ja Lill pelaavat suomalaisina (muistakaa, että molemmat pelasivat tai olivat oikeastaan penkin täytteenä jo ToPossa, kun Baltian maat eivät kuuluneet europelaajiin), ei heidän syntymämaansa ole Suomi. Kun Järvenpääkin on vaihtanut kansalaisuutensa muutama vuosi sitten, on Componentan ”ulkomaalaisluku” on ollut koko ajan peräti kuusi. Kun joukkueessa piipahti kauden alussa myös Vlodimir Rytzov niminen ukrainalaispeluri, harjoituskaudella vierailleen Chris Thunellin lisäksi, oli joukkueen itsestään ulos antama kuva peräti sekava.

Suunnitelmissa tilanne näytti aivan toiselta. Jenkki, eu-pelaaja, Antti, Mikko, Mika, Pasi ja Tommi olisi pelaava seitsikko, jota täydennettäisiin toisella jenkillä kauden aikana. Oikeaan osuneilla vahvistuksilla tältä kahdeksikolta olisi ollut lupa odottaa menestystä. Jos tähän saataisiin pari nuorta poikaa, jotka haluaisivat harjoitella sm-sarjajoukkueen mukana ja tyytyisivät jämäminuutteihin olisi kymmenikkö täynnä. Omat juniorit saisivat kehittyä palaamalla kakkosjoukkueessa ratkaisijan roolissa kuten myös tapahtui.  

Ulkoisen kuvan kannalta asia oli kuitenkin hoidettu huonosti. Kun toista jenkkiä ei kuulunut ja mukaan otettiin vielä Serksnas täysin toipilaana oli soppa valmis. Mikon pistettyä tossut naulaan, joukkue pelasi käytännössä neljällä kotimaisella ja jenkillä, mutta joka puolella pidettiin vain meteliä siitä miten joukkueessa vilisee vahvistuksia. Ja ongelma oli se, että vahvistusta eli sitä toista jenkkiä ei ollut. (Oli vain penkintäytettä, joka mustasi joukkueen mainetta, mutta ei auttanut sitä kentällä.)

jatkuu huomenna …

[etusivu] [pelaajat] [uutiset] [tilastot] [ottelut 00-01] [linkit] [fan club] [yhteistyössä].