Team Componenta Salossa ja salolla 

Aluksi pahoittelut raportin viipymisestä, mutta viime viikolla raivonnut virusepidemia vaati kaikki käytettävissä olevat resurssit. 

Team Componta teki vastavierailun Saloon kohdatakseen Vilppaan toisen kerran. Karkkilassa täysin kotimaisin voimin pelattu ottelu oli melko tasaista vääntöä, mutta tällä kertaa ero Vilpaan hyväksi oli selvä. Loppulukemat 83-63 kuvaavat hyvin tasoeroa, joka syntyi käytännössä kolmannessa erässä.

Ilahduttavinta Componentan pelissä oli Antti Heinosen vahva panos molemmissa päissä kenttää. Puolustuspäässä Andy pystyi parhaiten pistämään kampoihin Vilppaan vahvoille jenkeille. Hyökkäyspäässä heitto hakee vielä tarkinta osoitettaan, mutta tuloksena kuitenkin mukavat 18 pistettä. 

Myös Eetu Koskinen oli pelipäällä ja upotti muutamia näyttäviä heittoja. Markku Hietala taisteli tyylilleen uskollisena, vaikkakaan ei flunssaisena pystynyt aivan parhaaseensa.

Valitettavasti ottelussa ei pidetty tilastoja. 

Kaiken kaikkiaan Team Componentan tekemiset viime aikoina ovat olleet arkista puurtamista. Viime viikonlopuksi oli kalenteriin merkitty alun alkaen turnausmatka Tartoon, mutta matka peruttiin isäntien toimesta. Tämä ennakkovaraus esti myös Componentan osallistumisen TUL-cupiin, joka pelattiin viime viikonvaihteessa Salossa, sillä I-divisioonalaisena Componenta olisi joutunut karismaan paikasta Visan, Pontevan ja Kaarinan (joka nyt karsiutui) kanssa. Niinpä joukkue käytti viikonvaihteen leiriin, jossa haettiin yhteishenkeä liikunnan ja palaverien avulla. 

Team Componenta on lopultakin saamassa kaipaamaansa täydennystä jenkkipelaajan muodossa aivan lähiaikoina. New Yorkin terrori-isku on sekoittanut lentoliikennettä pahasti, eikä Componenta saanut kerran jo valmiiksi katsottua vahvistusta Suomeen. Valoa tunnelin päässä on jo näkyvissä ja uuden jenkkivahvistuksen odotetaan saapuvan Karkkilaan viikon kuluessa. Lisää tietoa asiasta on luvassa heti, kun asiat varmistuvat ja uusi vahvistus nähdään paikan päällä. 

Miesten vielä odotellessa sarjakauden alkua, pelasivat Componenta Gilrsit ensimmäisen ottelunsa. Pussihukat, joka on monien papereissa mitalisuosikkeja, osoitti kovuutensa ja vei tasaisen (16-17) ensimmäisen erän jälkeen selvän voiton (53-78). Pussihukat olivat selvästi edellä kovuudessa ja suoritusvarmuudessa, mutta Componenta Girlseilläkin oli omat hetkensä pelissä. Nousijajoukkueen osa on yleensä aika vaikea ja sarja tuleekin  vaatimaan joukkueelta paljon kärsivällisyyttä. Tsemppiä tuleviin koitoksiin Girls.

 

[etusivu] [pelaajat] [uutiset] [tilastot] [ottelut 00-01] [linkit] [fan club] [yhteistyössä].