Kunniakkaat jäähyväiset ”Team Componenta jätti kunnialliset jäähyväiset koripalloilun SM-sarjalle ahdistamalla ankarasti puolivälieriin valmistautuvaa Pussihukkia.” aloitti Helsingin Sanomat juttunsa tänä aamuna ja eipä sitä paremmin voisi sanoa. Lukemiin 104-94 (45-55) päättynyt ottelu ei ollutkaan läpihuutojuttu, vaan (ehkäpä Fegginsin puuttuessa helppoon voittoon tuudittautunut) kotijoukkue sai tehdä loppuun saakka töitä voittonsa eteen. Vielä viimeiseen sarjasijoituksen kannalta merkityksettömään otteluunkin oli saapunut koko joukko Componentan uskollisia kannustajia, jotka näkivät omiensa pelaavan sellaista peliä, jota on odotettu pitkään. Puolustuksessa taisteltiin ja levypallotkin napsittiin alussa tarkasti. Hyökkäykset lähtivät nopeasti ja kahdella syötöllä oltiin jo uhkaamassa vastustajan koria. Useasti myös hyökkäys vietiin suoraviivaisesti ja tuloksekkaasti loppuun. Heittopelikin oli kunnossa ja etenkin toisessa erässä PuHun pelatessa paikkaa heitot upposivat mukavasti. Pahiten nopeista hyökkäyksistä vastustajaa kuritti Pasi Heinonen, joka oli jatkuvasti irti puolustajastaan. Antti Heinonen oli puolestaan vahva korin lähellä ja eksytti toistuvasti puolustajansa post-pelissä viimeistellen myös puolietäisyyden heitoilla tarkasti. Toisessa erässä Componenta johti parhaimmillaan 13 pistettä ja vielä puoliajallekin mentiin vieraiden kymmenen pisteen johdossa. Ottelun käänne tuli puoliajan jälkeen, kun Componenta jäi kävelemään ja hävisi kolme minuuttia 9-0. PuHu palasi miespuolustukseen, jonka se sai tauon jälkeen pitämään selvästi paremmin. Kotijoukkue sai ensimmäisen kerran otteen pelistä kolmannen erän puolivälissä, mutta Componenta piti tilanteen tasaisena vielä pitkään ja otti vielä ensimmäisen 10 pisteen irtiotonkin kiinni. Loppupelissä PuHun voiton ratkaisi Phil Hickey (28/17), joka oli pysynyt melko mukavasti Leo Murrayn pihdeissä. Leon saatua neljä virhettä Hickeytä puolusti urhoollisesti 15 senttiä lyhyempi ja reilusti parikymmentä kiloa kevyempi Liivo Pyvi, joka onnistuikin muutaman kerran, mutta vähitellen Hickey pääsi kiinni hyökkäyslevyreihin ja nosteli niistä helppoja koreja. Muut PuHun ratkaisijat olivat Tommi Lyytinen, joka upotti kovia kolmosia nurkasta, kun ottelua ratkaistiin sekä Henrik Storbom, joka repi hyvin auki Componentan puolustusta. Componentan parhaana palkittiin ansaitusti Antti Heinonen, mutta hyvin onnituivat myös Pasi ja Tommmi Nordberg. Leo Murray pelasi yhden parhaista peleistään ja myös Mika Mikkola käynnisti peliä vauhdilla, vaikka ei onnistunutkaan oikein korin teossa. Componentan valmentaja Teijo Nykvist pelasi voitosta loppuun saakka ja mukana olleista kolmesta juniorista vain Teemu Heiskanen pääsi kentälle kahden viimeisen minuutin ajaksi. Valinta on tietysti puolustettavissa, mutta Teemun saamista aplodeista päätellen kannattajat olisivat nähneet nuorukaisten esiintymisiä enemmänkin. 186 senttiseksi venähtäneen Teemun sulavat liikkeet miesten seassa antavat uskoa tänä vuonna 17 vuotta täyttävän nuorukaisen läpimurtoon miesten sarjaan tulevana vuonna. Kakkosjoukkueessa jälki ainakin on ollut vakuuttavaa, sillä pisteitä on syntynyt yli 31 keskiarvolla. Pisteet ja levypallot: P.Heinonen 15/8, Lill 3/0, A.Heinonen 28/7, Heiskanen 2/1, Nordberg 16/6, Pyvi 2/4, Murray 21/6, Mikkola 7/2. [etusivu] [pelaajat] [uutiset] [tilastot] [ottelut 00-01] [linkit] [fan club] [yhteistyössä] |