|
|
||||||||||||||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||||||||||||
|
|
|
|
||||||||||||||||||||||||||||
|
06.01.- Ennakko HNMKY – Team ComponentaTeam Componentan uusi vuosi sarjaotteluiden merkeissä alkaa sunnuntaina Helsingissä, jossa sarjassa kahdeksantena voittosuhteella (6/8) oleva HNMKY isännöi ottelua. Sarjan kärjessä oleva Componenta voitti lokakuussa kotonaan 20 pisteellä, mutta koko syksyn kumman alavireisesti pelannut Kristika on kotiluolassaan yllätyksellinen joukkue. Syksyn otteluun nähden isännät ovat vahvistuneet, sillä silloin kokoonpanosta puuttuivat Raami ja Sipilä. Tämän sai kokea joulukuussa mm. Salon Vilpas, joka kompastui ennakkosuosikin asemassa kolmen pisteen tappioon. Tuossa ottelussa HNMKYn kantavia voimia olivat Raami, Sipilä, Siitonen ja Heiskanen. Heitä on syytä pitää tarkasti silmällä myös tulevana sunnuntaina. HNMKY tuli viime kaudella tunnetuksi hurjasta heittopelistään, kun peräti 45% pelitilanneheitoista oli kolmosia ja vieläpä hyvällä 36%:n tarkkuudella. Kuluvalla kaudella kolmoset eivät ole viuhuneet aivan yhtä vinhasti (”vain” 42% pelitilanneheitoista) yksinkertaisesti sen takia, että yhteensä tasan 300 kolmosta singonneet Levä ja Pöyhönen ovat pois joukkueesta. Pienoiseen harkintaan on toki syytäkin, sillä tarkkuuskin on ollut viimevuotista heikompi. Silti Componentan puolustuksen pitää olla varuillaan isäntien heittopelin kanssa, koska korin alla isännillä ei yksinkertaisesti ole yhtä vahvoja miehiä kääntämään ottelua. Ei, vaikka Raami on ilmeisesti täydessä pelikunnossa syksyisten loukkaantumisten jäljiltä. Team Componentalla on allaan huono kenraaliharjoitus, sillä peli Finlandia Universityä vastaan ei todellakaan ollut silmiä hivelevä. Parasta ottelussa oli se, että huonosta alusta huolimatta joukkue pystyi karsimaan virheitään ja nousemaan omalle tasolleen. Vuosi sitten Componenta lähti tähän otteluun muuttuneella kokoonpanolla ja koki tappion. Tällä kertaa muutoksia on hyvin vähän, sillä ainoa muutos FoKoPo –otteluun on Erik Iltasen paluu joukkueeseen. Erikille ei liene luvassa erityisen suurta roolia, mutta hänen tulonsa myötä Componenta pystyy pyörittämään hieman laajempaa rinkiä. Tämä on tarpeen etenkin, jos Huovisen harjoitusottelussa pyörähtänyt nilkka estää täysipainoisen pelin. Componenta on voittanut 9 ottelua putkeen hävittyään 23.10. Nokialla. Voittoputkilla on tapana katketa, mutta tällä hetkellä on hyvä syy uskoa, että se jatkuu ainakin kymmeneen.
|
|
||||||||||||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||||||||||||