23.3.-Ennakko Team Componenta - FoKoPo

Karsintasarjan alku on ollut FoKoPolle vaikea. Kotiottelussaan Huimaa vastaan joukkue oli parikymmentä pistettä perässä, mutta onnistui viimeisen erän kirillään nousemaan korin päähän. Voittoakin tarjottiin, mutta tiukassa tilanteessa käsi tutisi ja tuloksena oli tappio. Sunnuntain vierasottelussa HNMKY meni ennen ottelun puoliväliä edelle ja kasvatti tasaisesti etumatkaansa lopulliseen 13 pisteen voittoon.

Karkkilaan forssalaiset tulevat nousua ajatellen lähes toivottomasta, mutta ei vielä mahdottomasta tilanteesta. Ainakaan, jos asiaa ajatellaan puhtaan matemaattisesti. Keskiviikon kierros voisi tuoda jännitystä sarjaan, jos FoKoPo ja HNMKY onnistuisivat yllättämään. Mutta ainakaan HNMKYn voittoon Äänekoskella ei jaksa uskoa. Mikäli yllätyksiä ei nähdä, karsintasarja on lopullisesti kahden kauppa.

FoKoPo voi hyvinkin kiusata Componentaa, kun kahden tappion jälkeen mahdolliset paineet ovat varmasti karisseet. Componentalle kyseessä taas on pakkovoitto, sillä kotiotteluita ei ainakaan ole varaa hävitä. Ja Huiman meno näyttää tällä hetkellä siltä, että Componentan on voitettava FoKoPo kahdesti. Vain siten Componenta säilyttäisi mahdollisuutensa kisata paikastaan sm-sarjassa.

FoKoPon pelaajarinki on ainakin pisteiden valossa osoittautunut melko kapeaksi. Joukkueen eu-pelaaja (GBR) Lijah Perkins (23/13) ja Nokialta Ukin kautta Forssaan päätynyt Harri Jokinen (18/2,5) ovat joukkueen tehopelaajat. Tämän kaksikon pysäyttäminen on varmasti Componentan ykkösasia.

Heidän lisäkseen Jyrki Perälä (17/7), Tuomas Aro (13,5/3) ovat pelanneet yli puolen tunnin ottelukohtaisen keskiarvon. Tero Valkama (12p) on pelannut hieman yli puolet peliajasta. Edellä mainittujen lisäksi vain Turkka Rikkonen on onnistunut pistämään pallon koriin ja hänkin vain kerran. Tatu Viitamäen, Joe Nurmion ja Jani Perälän tehtävät kentällä ovat painottuneet puolustuspeliin.

Componenta voi odottaa FoKoPon käyttävän ottelussa paljon koko kentän prässiä ja paikkapuolustusta. Tätä ennakoi se, että vierailijajoukkue on hieman pienikokoisempi. Tähän asti karsintasarjassa pelanneista FoKoPolaisista vain Perkins (199), Jokinen (195) ja Viitamäki (195) ovat yli 190 senttisiä.

Hyökkäyspelissään FoKoPo on pelannut paljon Perkinsin kautta ja ratkaisut kaarelta ovat jääneet vähemmäksi. Tämä pätee koko kauttakin ajatellen. Tällä kertaa joukkueessa ei ole aivan huippuheittäjiä, mutta karsintasarjassa Jokinen ja Valkama ovat upottaneet puolet kolmen pisteen yrityksistään. Aro (35,5%) oli runkosarjassa joukkueen toiseksi paras kolmen pisteen tarkkuudessa Valkaman (38,1%) jälkeen.

FoKoPo on vaarallinen joukkue. Huima johti sm-karsinnan avausottelua useampaan otteeseen melko selvin luvuin, mutta FoKoPo käytti heti pienenkin herpaantumisen hyväkseen ja kavensi. Joukkueen pelityyli on ollut sellainen, että se tuottaa nopeasti pisteitä, mutta on samalla myös riskialtis. Tällä kaudella suunta on kuitenkin hieman muuttunut.

Odotettavissa on mielenkiintoinen kamppailu. Componentan Äänekoskella kärsimä tappio on kuitattavissa keskinäisessä ottelussa, mikäli joukkue pystyy voittamaan FoKoPon kahdesti. Äänekoskella ottelun fyysisyys kavensi hieman peluuttamista, mutta nyt joukkueelta odotetaan tasaisempaa panosta samaan tyyliin kuin Helsingissä nähtiin.

Viimeksi joukkueet ovat kohdanneet ennen kauden alkua harjoitusottelussa, jonka FoKoPo voitti 7 pisteellä. Huomenna ei harjoitella, vaan pelataan paikasta sm-sarjassa.


[etusivu] [pelaajat] [uutiset] [tilastot] [ottelut] [linkit] [fan club] [yhteistyössä].