2.3.-Ennakko Huima - Team Componenta

Team Componenta, Huima ja Korihait ovat tasapisteissä. Componentalla pelejä on enää kolme, vastustajina Huima, Pyrbasket kotona ja sarjasta suoraan tippuva BC Jyväskylässä. Huimalla on kotiottelut Componentaa sekä Honkaa vastaan ja vieraspelit Salossa sekä Uudessakaupungissa. Korihait saa kotiinsa siis Huiman sekä BCJ:n ja matkustaa Saloon sekä Tampereelle jäljellä olevissa otteluissaan.

Teoriassa Componenta voisi vielä nousta vaikkapa yhdeksänneksi, mutta jääminen karsintasarjaan on edelleen se todennäköisin vaihtoehto. Voitto Äänekoskella on ollut harvinaista herkkua Componentalle, mutta tällä sen merkitys olisi suurempi kuin kenties kertaakaan viimeisen viiden sm-sarjakauden aikana.

Componentan pitäisi kaiken lisäksi voittaa reilusti, sillä tällä hetkellä Huimalla on kaksi voittoa ja keskinäisten ottelujen koriero on Huimalle +23. Ennakolta uskaltaa kyllä sanoa, että 24 pisteen voitto Äänekoskella on utopiaa. No way.

Componenta ei siis voi jäädä kahdenkeskiseen vertailuun Huiman kanssa. Mutta voittamalla Äänekoskella Componenta nousisi pisteissä Huiman ohi. Loppuohjelmasta tulisi entistä kimurantimpi.

Huima on tällä hetkellä hyvässä vireessä. Kuudessa viimeisessä ottelussaan se on voittanut KTP:n Pyrban sekä Jyväskylän kahdesti. Takkiin on tullut LrNMKYlle sekä Hongalle. Rantaniva on palannut joukkueeseen jalkavamman jäljiltä ja muutenkin ryhmä on täydessä iskussa.

Kahdessa viimeisessä ottelussa Huiman joukkueesta on löytynyt kummassakin neljä kaksinumeroisia pisteitä tehnyttä pelaajaa eikä kummassakaan samat miehet. Ratkaisuvalmiutta löytyy siis laajalti. Huiman tilastoissa on peräti yhdeksän pelaajaa, joiden heittomäärä kahden pisteen heitoissa on yli 100. Componentalla näitä pelaajia on viisi.

Componenta on turvannut viimeisissä otteluissaan koko yhdeksän miehen rosteriin, vaikka minuutit ovatkin keskittyneet 5-6 miehelle. Tuominen, Iltanen, Erola, Lehtimäki ja Green ovat kantaneet suurimman vastuun, mutta vähemmän minuutteja pelanneetkin ovat tehneet hyvää työtä. Äänekoskelle on lähdettävä tekemään haalarihommia, jotka eivät näy henkilökohtaisissa tilastoissa ja tässä suhteessa joukkue on ollut hyvä viime aikoina.

Erik Iltasen panos korinteossa on ollut huikea viime aikoina: Huiman leirissä mietitään varmasti eniten sitä miten Eetu saadaan kuriin. Voitto edellyttää kuitenkin ratkaisuvalmiutta koko joukkueelta. Eetun erikoisvartiointi tulee antamaan muille tilaa ja vastuunkantajia täytyy löytyä.

Kahdessa viimeisessä ottelussaan Huima on heittänyt 61 kolmosta. 29 niistä on osunut koriin ja tähän Componentan puolustuksen on pistettävä stoppi. Voittopeleissään Componenta on puolustanut hyvin juuri kaarella ja se on voiton avain myös Äänekoskella. Huima osaa hurlumhein kotiluolassaan ja juoksemaan sitä ei voi päästää.

Sarjapaikastaan taisteleva Huima saanee täyden kotiyleisön tuen, joten odotettavissa on kiihkeä kamppailu, jonka ratkaisu saattaa löytyä henkiseltä puolelta. Kumpi joukkueista pystyy kantamaan pakkovoiton paineet ja tekemään oman suorituksen vie pisteet.


[etusivu] [pelaajat] [uutiset] [tilastot] [ottelut] [linkit] [fan club] [yhteistyössä].