-Ennakko: LrNMKY - Team Componenta

Lappeenrannan Namika on sarjassa tällä hetkellä viidentenä neljällä voitolla (Pyrba, Kataja, Korihait, ja Vilpas) ja kahdella tappiolla (KTP ja Kouvot). Tuloksellisesti mukavasti alkaneen kauden salaisuuden voi kiteyttää yhteen nimeen: Pasi Riihelä.

Riihelä (27,3p/5,8lp) johtaa koko sarjan korintekijätilastoa ja on monipuolisuutensa ansiosta joka suhteessa tärkeä lenkki joukkueessaan. Hieman vajaa 200 -senttinen Riihelä on kovaluinen puolustaja, joka pystyy tekemään koreja lähietäisyydeltä, mutta on myös sarjan parhaita kolmen pisteen heittäjiä. Alkukauden onnistumisprosentti kolmen pisteen heitoissa on huikea 57,1% (3p heitot: 24/42).

Joukkueen jenkkiapu Andre Foreman (19,5p/7,2lp) on Riihelän tavoin monipuolinen pelaaja. 90-luvun puolivälissä Forssan Alun riveissä ensimmäistä kertaa Suomessa pelannut Foreman on viihtynyt sm-sarjassa jo lähes kymmenen vuotta, välillä vain pieniä taukoja. Foremanilla on huikea fysiikka, jonka turvin hän on vaarallinen korintekijä lähietäisyyksiltä ja vuosien myötä hän on lisännyt korintekoarsenaaliinsa myös kolmen pisteen heitot (44,4%). Foreman on pelannut viimeiset ottelunsa lievästi loukkaantuneena eikä ehkä vieläkään ole 100%:ssa kunnossa.

LrNMKYllä on kapea pelaajarinki. Kauden alla joukkue ilmoitti kiinnittäneensä eu-pelaajakseen ruotsalaisen Mirsad Dubon, mutta tämän jalkavamma on toistaiseksi estänyt palaamisen. Peter Knechtel niminen peluri kävi näyttämässä taitojaan muutaman pelin ajan, mutta ei saanut sopimusta. Tällä hetkellä LrNMKYssä on näytillä Robert Reed, joka on peräti 210-senttinen brittisentteri. Reedin (14,7p/11,3lp) parhaat avut ovat levypallopelissä, joka on ollut LrNMKYn heikkous.

Luotettava Jari Hagman (7,0p/7,2lp) uurastaa lähes 35 minuutin peliajalla. Hagman on lähes kaksimetrinen korinaluspelaaja, joka heittää harvoin, mutta tarkasti (44,4%) kaukaa.

Joukkueen takamiesparin muodostavat Timo Riihelä (12,2p/3,3s) ja Karkkilassakin aikoinaan pelannut Ari Mikkola (7,2p/2,8s). Lopuille pelaajista on jämäminuutteja, sillä seuraavaksi eniten pelannut Sampo Köylijärvi on pelannut kuudessa ottelussa yhteensä 10 minuuttia.

Componenta ja LrNMKY kohtasivat toisensa viikkoa ennen sarjan alkua Suomen Cupin ottelussa, joka kääntyi Namikan eduksi toisella puoliskolla. Tuon ottelun jälkeen Componenta pisti molemmat ulkomaalaispelaajansa pois ja nyt ollaan uudessa tilanteessa.

Cup ottelussa LrNMKY pieksi Componentan levypalloissa repimällä ohiheitot haltuunsa. Juuso Lehtimäen ja John Greenin pitäisi pystyä estämään tämä. Ottelun lopputuloksen kannalta ratkaisevaa voikin olla se, kuinka Componenta onnistuu estämään LrNMKYn kaukoheitot. Jos Riihelä pääsee pudottelemaan kolmosiaan vapaasti, syntyy pisteitä nopeaan tahtiin.

Hyökkäyspelissään Componentan on varauduttava siihen, että kotijoukkue hyökkää koko kentän puolustuksellaan pelintekijöitä vastaan. Tapiolassa (Cup ottelu) tämä tuotti ikäviä yllätyksiä muutaman menetyksen lisäksi siinä mielessä, että puolustuspelillään LrNMKY pääsi määräämään ottelun tahdin.

Syksyn aikana hyviä voittoja saavuttanut (mm. Honka Suomen Cupissa) LrNMKY on luonnollisesti kotijoukkueena suosikki keskiviikon otteluun. Team Componentan mahdollisuudet piilevät korinaluskaksikossa Green&Lehtimäki, joka muuttaa pelin painopistettä ennalta arvaamattomasti.

[etusivu] [pelaajat] [uutiset] [tilastot] [ottelut] [linkit] [fan club] [yhteistyössä].