8.1. Ennakko: Team Componenta - BC Jyväskylä

Sunnuntain ottelu on molemmille joukkueille äärimmäisen tärkeä. Molemmat tarvitsevat pisteitä sarjapaikan varmistamiseen etenkin nyt, kun Korihait näyttää saaneen peliinsä ryhtiä William McFarlanin tulon myötä. BCJ on tasapisteissä Korihaiden kanssa sarjajumbona ja Componenta vain kolme voittoa edellä jaetulla 9. sijalla.

TC ja BCJ kohtasivat toisensa vajaa kuukausi takaperin ja silloin ottelu venyi jatkoajalle. Ottelun ensimmäinen puolisko oli kotijoukkueelta lähes katasrofi, mutta kolmannen erän nousu tasoitti tilanteen ja lopulta päädyttiin jatkoajalle, jonka Componenta voitti selvästi.

Ensimmäinen kohtaaminen Jyväskylässä meni sekin kotijoukkueelle ja silloinkin kotijoukkue takelteli alussa pahasti. Componenta menetti ensimmäisen pelin voiton viimeisen erän romahdukseen.

BCJ pelasi keskiviikkona ja otti pahasti selkäänsä kotonaan juuri Korihailta. BCJ:n iskukykyä heikensi Miguel Mamengin puuttuminen eikä hänen pelaamisesta sunnuntaina ole tietoa. Hänen puuttuminen tekisi tietysti ison loven vieraiden rivistöön, sillä Mamengi on monipuolisin BCJ:n pelaajista.

Glenn Stokes on säilyttänyt tehonsa (24,1p/ottelu), mutta hänen lisäkseen joukkue tarvitsisi toista korintekijää. Keskiviikkona tähän rooliin pyrki nuori Atte Kinnunen, joka on joukkueensa paras kolmen pisteen heittäjä (46,2%). Keskiviikkona Kinnunen oli Stokesin jälkeen pisteissä joukkueensa toiseksi paras 20 pisteellä upottaen kolmosensa 4/7.

Viimeksi Componenta puolusti Stokesia melko hyvin, mutta Kinnunen pääsi lataamaan aivan vartioimatta pari kolmosta. Nyt hänen vaarallisuutensa heittäjänä on tiedossa. Pitkän Nosa Obasuyin ohella nämä ovat ne pelaajat, jotka on otettava erityisen tarkasti.

Componenta lähtee otteluun arvoituksellisena, sillä joukkueen kokoonpanoa ei ole vahvistettu. Uutta jenkkiä odotellaan kuin kuuta nousevaa, mutta tätä kirjoitettaessa Green on ainoa ulkomaalainen, joka joukkueen mukana on nähty. Harjoituksissa on bongattu Jukka-Pekka Kujala, joka pelatessaan toisi mukavasti apua juuri Stokesin paimentamiseen, sillä loppukesän harjoituspeli vahvisti muistikujaa, että JP:n jalkatyö on vahvaa.

Sami Syrjälä on sivussa vielä jonkun aikaa peukalon murtumisen takia ja se tuo lisää painetta Lehtimäelle Obasuyin vartijana. Lehtimäen viimeiset ottelut ovat sujuneet vakuuttavasti ja sen suhteen ei pitäisi olla ongelmia jatkossakaan etenkin, kun selvisi että Juuso jatkaa Karkkilassa kevääseen saakka.

Kolmen pisteen heittäjistä Teemu Heiskanen pelasi eilen 22-vuotiaissa ja jalkavaivat näyttäisivät olevan toistaiseksi taakse jäänyttä elämää. Erik Iltasella on ollut vaivoja selässään, mutta hän pystynyt harjoittelemaan. Mikko Erola ja Pasi Pekkola ovat onneksi säästyneet isommilta loukkaantumismurheilta.

Löytyykö J-P Kujalasta uusi pysäyttäjä Stokesille? Onko Ville Tuomisen vire säilynyt yhtä vahvana kuin se oli syksyllä? Uppoavatko Erolan ja Iltasen kolmoset kuten viimeksi BCJ:n kaadossa vai löytyykö uusia ratkaisijoita esimerkiksi Pekkolan ja Heiskasen hahmossa? Nostetaanko uusia pelaajia harjoitusrosterista paikkaamaan aukkoja? Saako vahvasti pelaava Juuso Obasuyin kiinni ja saako hän kaverikseen Greeniä paremman jenkin? Siinäpä kysymyksiä. Vastaukset löytyvät Karkkilan liikuntahallilta sunnuntaina kello 17 alkaen.


[etusivu] [pelaajat] [uutiset] [tilastot] [ottelut] [linkit] [fan club] [yhteistyössä].