Ennakko: Playboys – TC ja TC – PantteritTeam Componentalla on tulevan viikonvaihteen aikana edessään kaksoiskierros. Lauantain rästiottelussa vastassa on Playboys vieraissa ja sunnuntain kotiottelun vastustajaksi saapuu Pantterit. Playboys on mestari-Hongan farmijoukkue, jossa pelaa iso ryhmä pääasiassa –80 luvulla syntyneitä nuorukaisia, jotka tavoittelevat edustusjoukkueen paikkaa tulevina vuosina. Hongan juniorimylly jauhaa vuosi vuoden perään nuoria pelaajia, mutta heidän on ollut kovin vaikea päästä edustusjoukkueeseen ja tilanteesta ovat hyötyneet muut seurat. Tässä vaiheessa monet nuoret myös lopettavat pelaamisensa, tosin monista muistakin syistä kuin edustusjoukkueisiin siirtymisen vaikeudesta. Onko farmijoukkue ratkaisu tähän ongelmaan jää nähtäväksi, mutta yritys hoitaa edustusjoukkue ja farmijoukkue yhteisen valvonnan alla on ainakin hyvä yritys. Divarin taso on osoittautunut vielä tässä vaiheessa melko kovaksi Playboyseille, sillä plakkarissa on vasta kolme voittoa, joilla sarjassa sijoitutaan 11. tilalle. Muutaman vuoden aikajänteellä joukkueen tavoitteena lienee divarin kärkikahinat. Joukkueen tehotilaston kärjessä on Shawn Huff (25p/11lp), joka on kuitenkin pelannut vain yhden ottelun. 10 ottelua pelannut ja jokaisessa niistä aloituskokoonpanoon kuulunut Roni Leimu (18v/188cm) on ollut toiseksi tehokkain 22 pisteen keskiarvolla. Leimu tekaisi komeat 35 pistettä joukkueensa hakiessa voiton Oulusta viime sunnuntaina. Levypallovoimasta on vastannut Leimun tavoin 10 ottelua pelannut vain 189 senttinen Antti Ropponen (5.1lp), mutta Oulussa ilmatilaa hallitsi peräti Artur Surov (18v/212cm). Pantterit tipahti Componentan tavoin sm-sarjasta viime kauden päätteeksi. Samalla se menetti parhaat pelaajansa ja on uudella joukkueella aloittanut sarjan huonosti. Viime kaudella menestyksekkäästi Uudessakaupungissa pelannut Olli Kekkonen (18.5p/9.2lp) on ollut joukkueen kantava voima, mutta apuja ei ole paljon löytynyt. Nuori ja lupaava Petri Sarkalahti (11.9p/11.3lp) sekä Antti Jääskeläinen (11p/4.6lp) ovat tukeneet parhaiten. Panttereiden synkkää kautta kuvaavat hyvin pistemarginaali on –34 ja levypallomarginaali –12. Karkkilan kannattajien keskuudessa puhutaan jo syksyn finaalista, joka pelataan 16.12. Kauhajoella. Ennakolta heikoiksi arvioidut vastustajat eivät yleisöä erityisesti sytytä, mutta joukkueen kannalta kaikki ottelut ovat kahden pisteen arvoisia. Hyvän joukkueen tunnusmerkki on se, että se pelaa hyvin vastustajasta riippumatta. Lauantaina Playboys voi hyvällä pelillä pistää kapuloita rattaisiin, mutta on erittäin vaikea uskoa Panttereiden mahdollisuuksiin Karkkilassa. Valmentaja Timo Hakamaa muistutti taannoisessa lehdistötilaisuudessa asenteen merkityksestä pelin lopputuloksen kannalta ja tulevan viikonvaihteen ottelut vaativat juuri asennetta ja keskittymistä omaan tekemiseen parhaalla mahdollisella tavalla. Componentan amerikkalaisvahvistus Sam Brinson oli yllättävän vaisu Porvoossa ja hänellä on varmasti näytön paikka. Nuoret Syrjälä ja Heiskanen eivät olleet vielä viime sunnuntaina täydessä pelikunnossa, mutta kaksoiskierrokselle heidät olisi hyvä saada lopultakin mukaan. Playboys – TC pelataan Töölön kisahallissa lauantaina alkaen klo 14.30. Sunnuntaina ottelu Panttereita vastaan Karkkilan liikuntahallilla käynnistyy klo 17.00. [etusivu] [pelaajat] [uutiset] [tilastot] [ottelut 01-02] [linkit] [fan club] [yhteistyössä]. |