Ennakko: TC – Korihait 

Koriksen sm-sarjan tämän hetken mielenkiintoisimmat kamppailut käydään sarjan puolen välin alapuolella. Taistelu pudotuspelipaikoista sekä ensi vuoden suorasta sarjapaikasta on kiristynyt uuden vuoden aluksi LrNMKY:n vietyä kolme voittoa putkeen. Sen viimeisin voitto tuli SäyRistä, joka on enää vain yhden voiton, tosin ottelun vähemmän pelanneena. KTP on 12. kymmenellä pisteellä ja KTP:stä vain kaksi pistettä edellä on Componenta, tosin taas ottelun vähemmän pelanneena kuin SäyRi ja KTP. 

Jos sijoituksia spekuloi viikonvaihteen ottelutuloksia ennakoimalla, tilanne näyttäisi olevan edelleen kiristymässä ja muuttumassa ainakin väliaikaisesti kahden rintaman taisteluksi. Esimerkiksi, jos Kouvot häviää Ukille ja Lahdelle, Nokia häviää Äänekoskella ja KTP häviää Vilppaalle ja Panttereille, olisivat jaetulla 7. sijalla Nokia, Pantterit ja Huima 18pist., sijalla 10. Kouvot 16pist. ja Componenta 11. kävipä sunnuntaina kuinka vain.

KTP, SäyRi ja LrNMKY vaanisivat edelleen toisiaan samoista asetelmista, sillä SäyRi tuskin voittaa Honkaa eikä LrNMKY:kään pystyne voittoon Tampereella. KTP:lla voi olla kyllä saumat pehmenneitä Panttereita vastaan ja ja ja … Tilanne on tosiaan herkullinen spekuloinneille, mutta pelataanpa kuitenkin ensin pelit viikonvaihteen matsit ja katsotaan sitten uudelleen. 

Componenta kohtaa siis sunnuntaina kotonaan Korihait ja jo keskiviikkona vieraissa KTP:n. Yksinkertaisesti sanottuna: Noista otteluista neljä pistettä on must, mikäli joukkue vielä mielii pudotuspeleihin. Voitto Kotkassa olisi ensiarvoisen tärkeä ajateltaessa sarjapaikan varmistamista mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, mutta kaksi voittoa saisi voittosuhteen näyttämään taas siltä, että pudotuspelit tosissaan häämöttävät mahdollisina. Componentan asemaa sarjan lopussa heikentää se, että paikalliskierroksilla sillä on vastassaan vain kovia eli Korihait ja Vilpas, jotka molemmat se kohtaa vielä kolme kertaa.

Componentahan pelasi Korihaita vastaan kotiottelun lähes päivälleen kuukausi sitten. Tuloksena silloin oli suhteellisen tiukan väännön jälkeen noin 10 pisteen vierasvoitto. Pääosissa häärivät silloin vieraiden jenkit ja onnistunut paikkapuolustus. Korihait tulee otteluun niskassaan keskiviikkoinen selkäsauna Salossa, kun Componentalle vauhtia antaa hyvin sujunut Ruotsin matka, josta tuliaisena oli voitto M7:sta.

Asetelmat ovat sikäli muuttuneet joulukuusta, että Componenta on saanut miehistöönsä Gintaras Serksnasin, joka on pelannut jo kolme ottelua parantaen koko ajan. Gintaraksen ollessa kentällä on päivänselvää, ettei Luke Lloydilla ole asiaa TC:n korille, eikä mies nouki sellaisia levypallomääriä kuin viimeksi. Myöskään Whitmorelle eivät ovet ole enää auki kuten viimeksi, kun Feggins tarjosi tilaa ajoille, joista Whitmore rokotti ison osan 33 pisteestään. 

Bryant Feggins on palannut pienen opintomatkan jälkeen takaisin ruotuun. Valmentaja Heino Lill kertoi käyneensä Fegginsin kanssa tiukkasävyisiä keskusteluja puolustuspelin merkityksestä. Feggins lienee ymmärtänyt asian oikean laidan ja palannee kokoonpanoon. 

Puolustuspelistä se on nyt kiinni. Lloyd ja Whitmore kuriin ja vastustajan kotimaistenkin vartiointia vähän tiivistämällä saadaan kotiyleisö lämmitettyä. Pari riistoa ja kova levypallopeli omalla korilla ja pallo liikkeelle, jotta omaa nopeaa peliä saadaan käyntiin. Korihait pelaa nopeaa peliä, mutta juoksukilpailussa se jää auttamatta toiseksi. Yleisölle, jota nyt voi hyvällä syyllä odottaa olevan taas  tuvan täydeltä, on varmasti tarjolla vauhdikas ottelu. 

 

[etusivu] [pelaajat] [uutiset] [tilastot] [ottelut 00-01] [linkit] [fan club] [yhteistyössä].