Team Componentalla on vielä ennen joulua jäljellä kaksi kotiottelua, joissa vastustajaksi saapuvat ensin Korihait 13.12. ja siitä viikon kuluttua Äänekosken Huima. Näissä kahdessa ottelussa punnitaan oikeastaan Componentan koko syyskauden menestys tai menestymättömyys.

Voittamalla molemmat ottelunsa Componenta olisi 16 pelatun ottelun jälkeen 50% voittosuhteella taistelemassa tiukasti runkosarjan sijoista 5-6. Tappiot molemmissa otteluissa jättäisivät Componentan tukalaan asemaan ja silloin ensisijaiseksi tavoitteeksi jäisi karsintasarjan välttäminen.

Pudotuspelejä ajatellen sarjassa vähiten tappioita keränneet Pyrbasket, Lahti ja Honka ovat jo hieman karanneet muilta, mutta muiden sijoitukset tahkotaan selville vasta talven ja kevään peleissä. 

Sarjassa neljänneksi parhaalla voittosuhteella etenevä Korihait on sarjapistein laskettuna viides ja ehdottomasti sarjan suurimpia positiivisia yllätyksiä. Viime keväällä Korihait putosi I-divisioonaan ja menetti lähes joukkueellisen pelaajia. Pelastukseksi koitui kuitenkin ToPon ja Turun talousvaikeudet sekä HNMKYn tippuminen.

Korihait sai Turun sarjapaikan ja pelaajista turkulaisten viime vuoden kapteenin Juho Terhon (ka.12p) sekä HNMKYn Ray Ailuksen (ka.7,3syöttöä)  ja Olli Kekkosen (ka.12,2p). Viime kauden Korihaista jäljelle jäi jäljelle oikeastaan vain huippukuntoinen Pasi Kauha (18,8p). Lisäksi joukkue hankki kaksi amerikkalaispelaajaa monipuolisen Dondrell Whitmoren (22,7/6.8) ja levypallokuninkaan titteliä vahvasti tavoittelevan Luke Lloydin (14,3/17,1).

Julkisuudessa Korihait on saanut hyvää palautetta siitä, että se on luottanut ja antanut vastuuta junioripitoiselle penkkimiehistölleen. Tilastot eivät kuitenkaan anna tälle näkemykselle minkäänlaista tukea, sillä joukkue on pelannut käytännössä edellä mainitun kuuden pelaajan (90% kokonaispeliajasta) turvin. Korihaiden vaihtopenkkiä ei pidä kuitenkaan aliarvioida, sillä sieltä löytyy kolmen pisteen heittoihin pystyviä nuoria kuten Johannes Ankelo ja Mika Pitkäranta.

Korihait pelaa legendaarisen sm-sarjapelurin Erkki Saariston komennossa vauhdikasta peliä, joka tuottaa tunnettuun Uudenkaupungin malliin paljon pisteitä. Joukkueen hyökkäyspeli on kylmien numeroiden (92,5p/ottelu) valossa ollut yhtä tehokas kuin Lahden ja Hongan, kun Pyrbasket on tässä katsannossa omaa luokkaansa.

Mutta eräs Korihaiden pelin kulmakivistä on myös hyvä takamiesten puolustaminen, sillä  Korihaita vastaan vastustajien on ollut vaikea saada kolmen pisteen heittoja kohdalleen. Sisäpuolustus on paljolti Luke Lloydin varassa, joka, sen lisäksi että johtaa levypallotilastoa, on melkoisen hyvä heitontorjuja (2/ottelu). Lloyd on vaarallinen pelaaja hyökkäyspäässä senkin takia, että hän osaa myös kaukoheitot (3p 54,2%). Parhaana todisteena nykykunnosta on Kotkassa viidellä yrityksellä heitetyt 5 onnistunutta kolmosta.

Componenta lähtee otteluun altavastaajana, niskassaan vierastappio Salossa ja kaksi tappiota FIN-SWE liigasta ruotsalaisjoukkueille. Salossa joukkueesta ei löytynyt onnistujia ja viikonlopun otteluissakin onnistumiset tulivat liian pienelle pelaajajoukolle. Antti, Tommi ja Bryant täyttivät kelvollisesti paikkansa, mutta muille jäi melkoisen paljon parannettavaa.

Componentan puolustustyöskentely on parantunut syksyn edetessä, mutta Salossa yllättäen iskenyt kipsi on pitänyt hyökkäyspelin aneemisena kolmessa viimeisessä pelissä. Joukkueen on kuitenkin lähdettävä tekemään töitä nöyrästi puolustuspelin kautta ja Korihait pitää pystyä pitämään ainakin alle 85 pisteen. Aggressiivinen koko kentän puolustus sekä tarkkuus levypallopelissä antavat mahdollisuuden nopeisiin hyökkäyksiin, joita Componenta pystyy päättämään monen miehen voimin. Nopeilla iskuilla saatava pistelisä yhdistettynä normaalitasoiseen hyökkäyspeliin riittäisi sitten tuomaan voittoon  tarvittavat pisteet.

[etusivu] [pelaajat] [uutiset] [tilastot] [ottelut 00-01] [linkit] [fan club] [yhteistyössä].