9-10.12 FIN-SWE LiigaTeam Componenta kiivas joulukuun peliohjelma jatkuu viikonvaihteessa kahdella suomalais-ruotsalaisen liigan kotiottelulla. Lauantaina vastustaja on Alvik Tukholmasta ja sunnuntaina vuorostaan Södertälje. Liigan kärkipaikkaa pitää hallussaan Pyrbasket puhtaalla pelillä (7-0), kakkosen Sundsvall (7-1) ja kolmantena onkin Södertälje tilillään viisi voittoa ja kaksi tappiota. Alvik on kuudes (2-6) ja Componenta sarjan hännillä tilillään yksi voitto seitsemästä pelistä. Alvik on karkkilalaisyleisölle uusi joukkue, sillä aivan viime vuosina (jos koskaan) sitä ei ole nähty täällä. Tällä kaudella perinteikkään tukholmalaisseuran taival on ollut kivikkoinen myös Basketliganissa, sillä joukkue on sarjassa toiseksi viimeisenä. Viimeisimmässä ottelussaan se kohtasi Sundsvallin kotonaan, mutta joutui taipumaan kuudella pisteellä. Alvikin teho lepää pitkälti Landry Kosmalskin (26,4p/11lp) ja Marvin Mooren (15,4p/6,4lp/4syöttöä) harteilla ja heidän vartiointiinsa on keskitettävä erityistä huomiota. Vierasottelussaan Alvikiä vastaan Componenta oppi ehkä myös sen, ettei ruotsalaisia saa päästää koettamaan onneaan kaaren takaa (niillä kun on yleensä ainakin sitä ruotsalaistuuria, taidon lisäksi). Käytännössä kolmen pisteen yrityksiäkin on eniten ottanut em. jenkkikaksikko, mutta myös Adam Alexander pistää kolmosia pussiin tilaa saadessaan. Muita ratkaisuihin pystyviä pelimiehiä ovat mm. Hakan Folin ja Jonas Arsjo. Kuusinkertainen Ruotsin mestari Södertälje oli Karkkilassa viimeksi Emal-cupissa viime vuonna. Silloin ilman jenkkivahvistuksia pelannut yhdistelmä osoitti tasaisuutensa ja vaarallisuutensa, vaikka hävisikin Componentalle. Edellisessä ottelussa Södertäljessä Kings maksoi potut pottuina ja pakko on sanoa, että Componenta tarvitsee huippupelin, mikäli aikoo pisteet pitää. Södertäljen moottorina häärii virolainen pelintekijä Valmo Kriisa, jonka tilastot 15,8p/4lp ja peräti 7 koriin johtavaa syöttöä kertovat miehen toimeliaisuudesta. Kriisa pyrkii ruokkimaan kahta amerikkalaista korinalusjyrää Chris Sneediä ja J.D. Sandersia, jonka Kings hankki riveihinsä aivan hiljattain. Sneed muistettaneen viime syksyltä, jolloin hän Kouvojen riveissä käytännössä yksin mursi karkkilalaispuolustuksen pistämällä 32 pinnaa Componentan häkkiin. Edellisessä Basketliganin ottelussa Norrköpingiä vastaan Sneed teki lukemat 25/18, joten kunto on kohdallaan. 203 senttinen korinalusjyrä J.D. Sanders tuli Södertäljeen Israelista Hapoel Holon joukkueesta, jonka kanssa sopimus purkautui marraskuussa. Joukkueen paras pistemies Jens Johnsson (19p/ott) ja tarkkakätinen Mats Appel olkoot esimerkkeinä muista seurattavista pelaajista Kingsien tasaisesta ja vahvasta joukkueesta. Componentalla on alla masentavan hyökkäyspelin ilta Salossa. Pallo kiersi Vilppaan koreja jopa täysin avoimesta paikasta korin alta tehdyissä nostoissa. Mikäli länsinaapureilta aiotaan pisteitä kalastaa, on joukkueen saatava perusasiat kuntoon. Pussihukkia vastaan esitetyillä otteilla Alvik on jo täysin kaadettavissa, eikä Södertäljekään voi olla parhaimmillaan Suomen turneen toisena päivänään ja siten yllätys on ainakin teoriassa helpompi järjestää. Gintaras Serksnasin pelaamisesta ei uskalla sanoa juuta eikä jaata. Virallisen ilmoituksen mukaan Gintaras on pelikunnossa ja valmentaja päättää milloin hänet pistetään kentälle. Tätä kirjoitettaessa täysipainoisia harjoituksia Componentan kanssa takana on vasta yhdet ja se on tietysti hyvä selitys sille, miksi mies on istunut penkillä, etenkin kun Componenta voitti PuHun varsin yhtenäisen joukkuepelin tuloksena. Koska syyskausi on ohi puolessatoista viikossa, on mahdollista että Serksnas pelaa vasta joulutauon jälkeen, mutta nähtäväksi jää. Vastustajat voivat juoksuttaa kentälle selvästi kookkaammat viisikot, jolloin Componentan aseeksi jäävät heitot ja vauhtipeli. Irtopallojen hakeminen, terävyys ja taistelu voi olla kuitenkin molemmissa otteluissa ratkaisun avain: Jos vastustajat saavat ylimääräisiä hyökkäyskertoja samaan tapaan kuin Vilpas, ei voitosta voi edes haaveilla. [etusivu] [pelaajat] [uutiset] [tilastot] [ottelut 00-01] [linkit] [fan club] [yhteistyössä]. |