Ennakko: Byrbasket - TC

Viikon harjoitustauon jälkeen Team Componenta matkustaa Tampereelle, jossa vastassa on ärsytetty Pyrbasket. Voitettuaan ensin Componentan, SäyRi meni ja haki voiton vielä Tampereeltakin, eikä se voi olla vaikuttamatta Pyrbasketin pelaajien asenteisiin.

Componenta saa varmasti vastaansa joukkueen, joka hyökkää joka puolella kenttää. Pyrbasketin koko kentän puolustus on sekoittanut monen joukkueen konseptit ja varsinkin kotisalissa hyvin uponneet kaukoheitot ovat repäisseet ottelun selväksi usein jo ennen taukoa.

Pyrbasketin miehistössä ei ole tapahtunut muutoksia sitten joukkueen syksyisen Karkkilan vierailun, lukuun ottamatta Riku-Pekka Jokisen paluuta loukkaantumisen aiheuttamalta tauolta. Jo muutaman vuoden keskenään pelanneet kaverit tuntevat toisensa ja yhteispeli sujuu. Puolustuksessa tehdään työtä koko viisikon voimin ja hyökkäyspelissä pidetään vauhtia. 

Damon Williams ja Darrel Waters touhuavat ympäri kenttää ja vastaavat tavallisesti yli puolesta joukkueen pisteitä ja levypalloja, mutta viime aikoina esimerkiksi Pietu Kätkä on kunnostautunut kovana pisteiden tekijänä. (30 pistettä tv-ottelussa Nokiaa vastaan). Heidän lisäkseen aloituksesta löytynee ykköspelintekijä Tero Minetti sekä Oulun lahja Tampereen koripalloilulle Ville Semgren.

Team Componenta lähtee otteluun historiansa pisimmän tappioputken painamana. Pelaajien terveystilanne on onneksi parempi ja vain SäyRi ottelun alussa loukkaantunut Gintaras Serksnas on katsellut harjoituksia kentän laidalta alkuviikon. 

Kuluvan viikon harjoituksissa pyritään luonnollisesti ajamaan uusi jenkkiapu Leo Murray mahdollisimman hyvin joukkueen kuvioihin mukaan. Leo on tuonut uutta ilmettä joukkueeseen, mutta voittoon tarvitaan koko joukkueen onnistumista. Pystyykö yliopistojoukkueensa kapteenina toiminut Leo kääntämään  joukkueen kurssin omalla kannustuksellaan jää nähtäväksi, mutta luvassa on jälleen vauhdikas ottelu, jossa tullaan todennäköisesti  näkemään paljon koreja. 

Avainasemassa on taas Componentan takamiespeli. Pyrbasketin puolustusta vastaan on hyökättävä kontrolloidusti, pallo pitää pystyä tuomaan nopeasti ylös ja hyökkäys pitäisi pystyä painamaan syvälle vastustajan puolustuksen sisään. Mutta ennen kaikkea puolustukseen paluun ja merkkauspelin on oltava kunnossa, jotta vastustajan nopeat vastaiskut voidaan eliminoida.

[etusivu] [pelaajat] [uutiset] [tilastot] [ottelut 00-01] [linkit] [fan club] [yhteistyössä].